Kasvojamme peittää naamio kun olemme toistemme seurassa. Olin aina käsityksessä että näen niiden läpi tarpeeksi hyvin. Tunnistan ystävälliset kasvot naamion takaa, vaikka siihen olisi ilmestynyt tuntematon arpi tai surullinen katse. Tiesin aina ketä katson. 

 

Tai ainakin luulin tietäväni.

 

Olen koko elämäni ollut tahallani vähän naiivi ja sinisilmäinen. Se tekee kaikesta niin paljon helpompaa kun ei tarvitse miettiä mitään syvempiä merkityksiä. Johdatuksia vaarallisten asioiden äärelle jotka voivat heittää vallitsevan status quon ympäri ja päälaelleen. En halunnut pohtia moisia. Tai no muotoillaan niin päin etten halunnut saada varmistusta asioista. Pohtiminen vaarallisista asioista oli kiehtovaa fantasiaa jolla ei kuitenkaan ollut mitään kosketuspintaa oikeaan elämään. 

 

Viaton, tietyllä tapaa. She wouldn't.. Father could never.. Surely there's another explanation..

 

Suojelin toisaalta itseäni vaikka en pidä itseäni haavoittuvaisena tai heikkona. Ehkä suojelin muita jättämällä heidät vahvistuksen tuomiolta ja ajattelemalla heistä enemmän. Voivatko ihmiset tosiaan olla niin viallisia luomuksia että jopa parhaat meistä lankeavat?

 

Onneksi on vielä hyviä jäljellä, kunnollisia. Eikä tarvitse olla edes täydellisiä, kunhan voin ymmärtää sinua ja syitäsi niin pitäisi pärjätä. Huvittavaa miten helposti olen vietävissä. Ojennan itseni valmiiksi pureskeltuna, viat ja kaikki. Pääasiassa tiedät kuka olen ihmisenä ja jos et ole ihan varma niin kerron vaikka loputkin. Ehkä pieni pimeys kytee mikä on piilossa, mutta se on pelkkä kuiskaus ja hetkittäinen uni. 

 

Mutta että joku olisi niin erilainen kuin naamionsa. Vastakohta. Valo vasten puhdasta pimeää. Kuulin kaukaiset puheet, näin sen piirteiden nousevan esille välillä.. mutta miten näiden myötä olisin voinut tietää? Ehkä olisi pitänyt sukeltaa jäniksenkoloon tutkimaan enemmän. Koluta ne kaapit ja repiä ne luurangot auringonvaloon. 

 

Mutta vihaan tietämistä kun vastaus on tämä. Miksi parhaidenkin pitää romahtaa näin perusteellisesti? Näemme sen tapahtuvan jatkuvasti ympärillämme. Parhaat naamiot sisältävät syvintä mätää. 

 

Yksi oli melkein oikeassa. Hän on aikapommi joka vain odottaa oikeaa hetkeä räjähtää. En uskonut aluksi. Vainoharhaisuutta. Pakko olla.

 

Mutta ääni hiljaisuuden keskellä voimistui hetki hetkeltä.

 

Tick..tock..tick..tock..