Elän Suomessa. Olen Eurooppalainen. En ole rikas. En ole köyhä. Tulen toimeen. Minulla on työ ja koulutodistus. Mitä minä oikein teen?

Hetken aikaa mietin elämääni ja miten se tulee joskus loppumaan. Olen menettänyt uskoni Jumalaan, tai en ainakaan pidä kuolemanjälkeistä elämää kovin todennäköisenä. Tämä ajatus oli ahdistava. Se oli valtavin ahdistuksen tunne, mitä olen koko elämäni aikana kokenut. Jokainen uutinen kuolemasta, jokainen menetetty henki tänä aikana iski minuun syvän haavan. Jonakin päivänä minä olen tuo ilmoitus lehdessä. Silloin katoan olemasta, enkä koskaan tule takaisin.

Kuulitko minua?

En tule koskaan takaisin. Olen kuollut aina. 

Sydämeni hakkasi hirmuista vauhtia. Herranjumala. Katoan jossakin vaiheessa kokonaan! Eikö Jumalan olemassaoloa voisi joku todistaa? 

Yritin etsiä epätoivoisesti vastauksia, mutta turhaan. Ateistit ovat oikeassa, Jumalasta ei ole todisteita. En tiennyt mitä pitäisi tehdä elämälläni. Olin peloissani. Sitten tajusin..

Elän Suomessa. Olen Eurooppalainen. En ole rikas. En ole köyhä. Tulen toimeen. Minulla on työ ja koulutodistus.

Ja täällä minä valitan siitä miten pelkään kuolemaa? Entä lapset kaduilla, jotka kokevat kurjuutta koko elämänsä ja kuolevat tuntemattomina katuojissa? Entä sotien uhrit, jotka heittävät elämänsä hukkaan isänmaata ja rakkaitaan puolustaessa? Ja minä muka pelkään kuolemaa? HAH!

On varmoja asioita ja sitten on niitä, joihin emme tiedä vastauksia. Varma asia on, että jokainen ihminen kuolee joskus. Ja monet ihmiset ovat kuolleet jo. Tosi asia on myös se, että ne ihmiset, jotka tätä tekstiä lukevat ovat ihmisiä, joilla ei mene loppujen lopuksi hassummin. On suorastaan loukkaavaa, että me valitamme kuoleman saapumista ja elämän loppumista. Meidän elämämme on ollut herkkua verrattuna siihen elävään helvettiin, missä monet miljoonat ihmiset elävät tälläkin hetkellä. Jotkut heistä tahtovat siihen kadotukseen, eivätkä he tahdo sitä koska he olisivat heikkoja. Kun elämästä tulee tuskaa, on kuolemakin - kaikessa kamaluudessaankin - parempi ratkaisu.

Vastaukseni epätoivooni:
Löydä syy elää. Löydä ihminen, jota rakastat. Tee hänen elämästään ihanaa. Tee omasta elämästäsi ihanaa. Rakasta lapsiasi, rakasta vanhempiasi. Osoita rakkautta heille, jotka pian lähtevät luotamme. Anna heille syy itkeä ilosta, kun heidän jälkikasvunsa tulee halauksen kanssa heitä tapaamaan. Riko tabuu ja sano ne sanat, joita oikeasti tarkoitat, mutta joita häpeät sanoa. Sano heille, että rakastat. Älä puhu tykkäämisestä. Tai välittämisestä. Sano heille "Minä rakastan sinua. Ihan oikeasti".

Älä ikinä sano pelkääväsi kuolemaa. Sinulla ei ole siihen syytä.

Älä halvenna heidän muistoja, jotka ovat jo kuolleet, mutta jotka eivät koskaan saaneet elää.