Jumalaiset olennot, Tähtihäntä Taivashevonen ja Kosmos. Olette Pyhiä ja kaiken Ajan nähneet. Tiedätte mitä on ja miten Ihmisen aika käy viimeisiä tuntejaan. Miksi jäljellä on silti Yksi?

Kovin on vaikeaa taas. Himassa kun on hiljasta kuuluu sellainen humina pelkästään, mistä sekin tulee? Joku laite aina jossain humisee, ei pysty nukkumaan. Laitteet laitteet. Esi-isät varmaa tosi ylpeitä meistä, ollaan annettu meidän valtaistuin laitteille. Enää ei ole ihminen joka pyörittää maapalloa, vaan ihmisten lelut. Otappa kännykkä pois ja katso miten itku pääsee niin vaavilta kuin paaviltakin. No joo, olkoot. Laitteet ei korvaa seuraa. Tai no jotkut laitteet yrittää, kuten esim tietokone. Joskus kun en saa unta, meen tietokoneelle ja kirjottelen random asioita nettiin. Hauska ajatella että vaan istun pimeässä huoneessa ja painan näppäimiä tietyssä järjestyksessä ilman että mitään konkreettista kuitenkaan tapahtuu. Valot vaan näytössä vaihtavat järjestystä, muodostavat erilaisia kuvioita ja aivot tiedottaa että helvetin hyvin menee Sami jatka vaan näpyttelyä. Tää vasta on tätä aivoruokaa. 

Suurempi kuin Aurinko on Ihmisen asettama arvo itselleen. Hän on kuolematon, Jumalainen olento, jonka olemassaolosta on riippuva kaikki mikä on. Silti, kun hän kaatuu, jää jäljelle vain hänen maatuva ruumiinsa. 100 vuotta, jonka hän eli, on kuin kärpäsentoukka, joka liiskataan; Universumissa kumpikaan ei merkitse mitään, mutta vain toinen ei tätä usko.

Pitäisi juoda vain vettä niin lakkaisi tämä kroppa saamasta lisää massaa. Semisti irstas. Ei voi odottaa naisten esittävän mielenkiintoa itseä kohtaan jos ei kehtaa edes alasti seistä peilin edessä. No onhan se tietysti sillä lailla kaukaisesti ihan ok. Semmonen pehmosen näkönen, minkä sisälle ei kuitenkaan uppoa. Vähän hyllyvä jos paljon liikkuu. Tosin jos paljon liikkuisi niin ehkä tilanne olisi ulkoisesti erilainen. Hei tonttu-ukot hyppikää. Mikä tuossa lauseessa on kun se pyörii päässä. Kuin tontut ringissä. Hei tonttu-ukot hyppikää. Hei, tonttu-ukot, hyppikää. Hei! Tonttu-ukot! HYPPIKÄÄ! Tälläistä tänään suolakaivoksessa. Pomo räyhää kun jengi ei jauha tarpeeksi nopeasti suolakiveä. Toisaalta kuka voisi heitä syyttää, kone joka toimii niin, että raastin ensin hinataan köyden avulla ylös, asetetaan suolakivi sen alle, ja lopuksi hypitään raastimen päällä niin että se laskeutuu hitaasti kaivertaen suolahippuja irti kivestä. Pff, maanantaikahvin pavut oli tuotu brasiliasta. Maatilalta, jonka tytär oli 14-vuotias ja raskaana kylän huume-imperiumia pyörittävälle Tundardo De La VINCIRINCI:lle. VINCIRINCI oli ruthless MoFo, joka pyöräili Yamaha:n valmistamalla kullatulla mummopyörällä Brasilian katuja pitkin like a motherfucking boss.

Viimeinen on jälleen ensimmäinen, alkaa cyklin kierto jälleen päätöksestä alkuun. Kohtaan tutut kasvot kun he lipuvat ohitseni miljardeja vuosia. Meillä on aikaa kuroa kiinni menetettyä aikaa. Kun elämä jälleen aivastaa ja aika saa uuden merkityksen sekunneilleen. Se merkitys on ihmisten tarkoitus.

Aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa. Joskus, tosin harvoin, mutta joskus on kiva kokeilla miten pitkään pystyy tuottamaan ääntä yhteen mittaan. Todellakaan kirjoitus ei anna tälle mitään arvoa, mutta se on silti kivaa tehdä. Uskon, ehkä syyttä, olevani jopa hyvä tässä. Lapsenakin vedin tosi paljon ilmaa keuhkoihin ja sitten venytin aa:ta aivan järkyttävän mittaviin..mittoihin. Hei se oli hauskaa silloin joten miksi se ei olisi hauskaa nyt? Kaikki harjoitteluni ei voinut olla turhaa, se olisi täysin perseestä. Siis meneppäs jonkun veistoksentekijän luo ja murskaa hänen keskeneräinen työnsä! Siltä minusta tuntuisi jos joku sanoisi että olen liian vanha tekemään tälläistä. Tai katsomaan pokemonia. Perkele koko lapsuudessa tehty työ menisi hukkaan! Kaikki opetettelemani pokemonit, opeteltu turhaan! Työ on vielä kesken! Marmori ei ole vielä veistetty! Aikaa on vielä! Vielä on aikaa..

Planeetat eivät välitä ajasta, eivätkä muutkaan alhaiset eläimet. Ihmiselle sekunti on tärkeä. Ihmiselle sekunnit, jotka eivät ole vielä kuluneet, ovat kaikista tärkeimpiä. Me teemme sekunteja, joka päivä. Me teemme sekunnit tulevaisuuden niin että kun ne saapuvat, me emme pelkää. Sillä me ihmiset pelkäämme vain sitä mitä me emme tiedä, ja nämä sekunnit me olemme tunteneet jo monta päivää sitten.