Riittämättömyys. Tunsin sitä ensimmäistä kertaa lukiossa. Olin liian huono toiselle ihmiselle. Tätä en ollut ennen tuntenut. Riittämättömyyden tunne, kuin että minun pitäisi olla jotain parempaa kuin mitä olin. Pidin itsestäni, mutta en vain pystynyt näkemään itseäni paikassa jonne halusin. Tämä blogi on osiltaan tämän riittämättömyyden ruumiillistuma. Epävarmuudet laitettuina sanoiksi. Fantasialla korjattuja fyysisiä ja henkisiä virheitä. Henkistä plastiikkakirurgiaa kirjoituksen muodossa.

Olen vasta nyt tarpeeksi hyvä siihen mihin pyrin lukiossa. Vasta nyt. Mutta uudet haasteet lannistavat minua edelleen. Tulen jälkijunassa. Voimattomuus ja epävarmuus kalvaa. Pieninkin vastarinta kasvaa ylitsepääsemättömäksi. Hetkittäinen hymy kääntyy seinää vasten itkemiseksi.

Demonit eivät lähde ajan myötä. Ne pitää kohdata ja voittaa. Niitä ei voi peittää kirjallisen plastiikkakirurgian avulla, vaan ne kaivavat tiensä pinnalle kunnes niistä päästään eroon. Niiltä ei voi paeta. Niille ei voi vain kääntää selkäänsä ja toivoa että ne katoavat. 

Saatan olla vastauksen äärellä. Valon joka poistaa pimeyden sisältäni lopullisesti.

Minä yksin olen riittämätön. Mutta me yhdessä saatamme olla tarpeeksi.

Tarpeeksi hyvä.