Koittaa talvi. Etsin työtä epätoivoisen vimmalla, kiihkeällä temmolla, mutta mistään en löydä. Kuljen ohi kaupan kassan, näen hymyn, joka lämmittää sydäntäni. Se loistaa etuikkunoista, loikkii luokseni talviselta tieltä autoni sisään ja kuiskii korvaani. Kuiskaus mielessäni jatkan matkaani kohti uuttaa kaupunkia.

Koittaa kevät. Etsin edelleen työtä, mutta työ pakenee minua. Kätteni työt hajoavat vanhuuttaan, kirjaimet rapistuvat hauruuttaan. Ajan pidempää reittiä kaupan ohi. Katsahdan ikkunaan ja näen silmät, jotka hohkaavat kauneutta. Ne sekoittavat hetkeksi ajantajuni. Ne loistivat mielessäni yöllä, pitivät hereillä kun piti nukkua. Saan taas otteen elämästäni ja suuntaan kohti kaupunkia.

Koittaa kesä. Olen käynyt työhaastatteluissa, mutta ovet sulkeutuvat heti selkäni takana. Jääkaappini on lämmin, taloni lattialle sataa vettä. Vesisateessakin silti kävelen tietä, jonka varressa on kauppa. Näen huulet, joiden hengitys salpaa sydämeni. Pelkkä näky saa minut hengästymään, käteni tärisemään ja otsani hikoilemaan. Tämä lämpö kuitenkin kaikkoaa ja lähden matkalle kaupunkiin.

Koittaa syksy. Lehdet masentuvat kun en saa työtä ja minä masennun niiden kanssa. Hengitän pakkasen puremaa ilmaa sisään ja vapautan sisältäni pelkkää tyhjää tilalle. Astun sisään kauppaan. Tuoksu lohduttaa minua. Se on kuin ystävä, joka halaa pitääkseen minut lämpimänä. Se on kuin olkapää, joka kutsuu nukkumaan. Kävelen kassalle ja kohtaan hymyn. Hymyilen vaisusti takaisin. Ostin jotain turhaa. En edes muista mitä. Tiedän vain, että siihen meni kaikki rahani. Tiedän kuitenkin, että sain rahoilleni vastinetta. Kädet täristen ojennan ryppyisen setelin hänelle ja hän ottaa sen vastaan. Hän hieman nauraa ja minä nauran hänen kanssaan siksi etten ole koskaan kuullut mitään niin ihanaa. Kävelen ulos kaupasta. Hän kiittää minua ja kutsuu minut tulemaan takaisin uudelleen. Lähden kaupasta kylläisenä, aivan kuin olisin syönyt vatsani täyteen maailman parhaita ruokia. Minä kiitän häntä.

Tuli talvi.