Ja hänen kuvansa jälleen ilmestyy. Kirkkaampana kuin vuosiin. Hämmentävää. Unohdin hänen suloisen nenänsä, miten se meni kippuraan kun hän nauroi, miten suloiset kuopat ilmestyivät hänen poskiinsa, miten hän peitti kädellä suunsa..

Vuosien jälkeen, aivan kuin olisimme eilen viimeksi tavanneet. Muistin yhtäkkiä hänen tuoksunsa ja miten se sai minut unohtamaan sen mitä olin sanomassa. Hänen huvittuneen ilmeensä kun sekosin sanoissani. Kuuluvat haukotukset joita seurasivat tyytyväiset maiskuttelun äänet.

Muistin hänen kirkkaat vihreät silmänsä, joiden edessä olin kuin alaston lapsi. Riisuttu kaikesta, omana itsenäni. Hänen kosketuksensa, sormet joiden kaltaisia en ole aikaisemmin kädessäni pitänyt. Niin pehmeät ja hennot. Hänen hiuksiinsa laskin pääni ja sieraimeni täyttivät taivaan tuoksut.

Hänen ympärille kaipaavat käteni, hänen lämpöä janoaa kroppani. Hänen ääntänsä huutavat korvani, mutta hän on poissa. Ja monen vuoden jälkeen, hän on poissa niin elävästi jälleen.

Katoa.