"Mitä on kuoleman jälkeen?

   Vastaus: rutkasti paperitöitä. Ja ne työt tekevät ahkerat työntekijämme Taivaskonttorissa, paikassa, jonne kaikkien ihmisten elämät talletetaan arkistoihin aina syntymästä kuolemaan asti, kunnes ne sitten otetaan esille tutkittavaksi."



Taivaallinen työpaikka

    "LUOJAN KIITOS! Sitä saavutaan sitten töihin kolme tuntia myöhässä", huusi esimies Suoristoinen naama punaisena sykkivän suonen pumpatessa litroittain verta hänen otsallaan. Vannon että joskus kuulin sen sykkeen sänkyni alla..
    "Kyllä, auto hajosi ja jouduin liftaamaan päästäkseni töihin, kiitos kysymästä. Eikös Taivaskonttorin periaate ole syytön ennen kuin.."
    "..papereista katsotaan, ja sinun paperisi osoittavat, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, mutta luoja paratkoon sen on parasta olla viimeinen", Suoristoinen karjui. Päätäni alkoi särkemään ja päivä oli vasta aluillaan. Nielaisin kuitenkin turhautumiseni ja otin teennäisen hymyn kasvoilleni: "Millainen päivä luvassa?"

    "Terroristi-isku, 136 uhria, suurin osa amerikkalaisia, joten englannilla pitäisi pärjätä aika pitkälle. Nuhanen toimitti tarvittavat paperit pöydällesi jo kaksi tuntia sitten ja Hankila on jo hoitanut puolet asiakkaistasi", Suoristoinen sanoi tuttuun nälvivään sävyyn. Eikö tämänkin voisi vain antaa olla, ajattelin mielessäni.
    "Hetkinen! Tässä kasassa näyttäisi olevan aika paljon rikollisia. Ette kai te vain..", aloitin, mutta jälleen kerran Suoristoinen koki velvollisuudekseen keskeyttää minut, aivan kuin osoittaakseen arvo-valtaansa: "KYLLÄ! Hankalimmat tapaukset sysättiin sinulle, jotta oppisit tavoillesi! Muslimi-terroristeja, ja niitä hankalimpia tapauksia. Raukka-parat odottavat neitsyitä ja saivatkin toimisto-lomakkeita. Eikä menneisyys näyttäisi ihan yhdellä kuittauksella taittuvan, joten onnea vaan, sillä sitä tarvitaan". Ja näiden sanojen jälkeen työhuoneeni ovi sulkeutui ja jäin yksin pöytäni ääreen kuuntelemaan sykkivän suonen pumppausta - joskin tällä kertaa omasta otsastani.

    "Ei herra Ahmed, lomakkeiden jälkeen EI tule himokkaita neitsyitä tarjoilemaan viinirypäleitä tai viiniä tai mitä ikinä te odotittekaan. Kuten näette pykälästä 1C niin Taivaskonttori ei liity mihinkään uskonlahk..Tuo oli täysin asiatonta herra Ahmed! Nyrkin lyöminen pöytään vielä menee, mutta virkamiehen kasvoihin sylkeminen..Ei me emme tarjoa vaihtoehtoisia tuonpuoleisia..Turha uhkaileminen ei paranna teidän asemaanne!"
    Päivä tuntui jatkuvan ikuisuuksiin ja tapaukset kävivät vain toinen toistaan hankalemmiksi. Aluksi oli helppoa. Sylkeminen ei ole nimittäin mitään verrattuna ääri-uskontolaisten kovaäänisiin rukouksiin, joissa he vakuuttelivat tämänlaisen "testailun" olevan täysin turhaa ja että he olivat valmiita "oikeaan" tuonpuoleiseen. Vuosia sitten kaikki oli niin paljon helpompaa kun ihmiset eivät olleet niin hurahtaneita, mutta nykyään..
    "Seuraava", sanoin haukoitellen. Kymmenet muslimit ja muut ääri-uskovaiset olivat saaneet pääni aivan sekaisin ja migreeni raivosi pääni sisällä kovempana kuin koskaan. Otin vierelläni olevasta paperipinosta päällimmäisen kansion, jonka kannessa oli tummatukkainen kaunotar, jonka vihreät silmät säihkyivät kuin aavikon polttava aurinko (olin edelleen hieman ulkomaalaisella tuulella puhuttuani niin monia eri kieliä).

    Naisen nimi oli Sufiah Yusof ja hänen kansionsa kertoi kaiken hänen surullisesta elämästään. Hänen vanhempansa olivat luopuneet uskostaan ja heidät oli siksi tapettu sikäläisen kylän yhteisestä aloitteesta. Sufiah oli silloin ollut vain 14 vuotias kun hänet pakko-naitettiin miehelle nimeltä Sulejmen Talovic. Mies kuului tietenkin ääri-uskolliseen ryhmään, joka keskittyi terrorisoimaan amerikkalaisia joukkoja lähi-idässä. Naisen epäiltiin vuotavan tietoja vihollisille, joten miehen käskettiin surmata nainen osoituksena uskollisuudestaan. Naisen epäiltiin luonnollisesti seuraavan vanhempiensa "väärää" elämäntapaa, joten uhka oli tarpeeksi todellinen Sulejmenille. Seuraavana yönä Sufiah löydettiin ammuttuna omasta kodistaan - amerikkalaisten ollessa luonnollisesti pää-epäiltyjä.
    Laskin kansion käsistäni ja näin hänet edessäni. Iho tumma kuin kastanjat. Katse viaton ja pelokas.
    "Älä pelkää", sanoin hiljaa ja nojauduin hieman pöytäni ylitse ottaakseni häntä kädestä. Sitten ovi yhtäkkiä aukesi ja tuttu räyhäävä ääni täytti huoneen:
    "Tämän ei pitäisi tulla tänne vaan Hankilalle, sinulla pitäisi olla seuraavana ruotsalainen sarjamurhaaja Henrik Bö..", Suoristoinen aloitti selaillen papereitaan, mutta minä keskeytin hänet nopeasti sanoen: "Teen tämän ylitöinä!" Suoristoinen nosti katseensa papereistaan ja katsoi minua hölmistyneenä. "Luoja sentään, kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi tulee. Tämä sitten tarkoittaa, että kahvitaukosi jää väliin".
    Ja niin olimme taas kahden. Sufiah näytti hätääntyneeltä, mutta rauhoitin hänet puhumalla arabiaa:
    "Ei hätää. Olen ystäväsi. Tämä on taivas". Sufiah kasvot kääntyivät kauhusta iloon. Hän taputti käsiään yhteen ja paljasti lumoavat hampaansa.
    "Allah olkoon ylistetty! Hänen nimensä kaikukoon taivaissa!", Sufiah ylisti suurella riemulla. Tilanne alkoi hieman riistäytyä hallinnasta.
    "Itseasiassa, minkäänlaisesta jumalasta ei ole nyt kyse. Tämä on taivas kaikille ihmisille, riippumatta siitä mihin uskoo".
    "Tämä tarkoittaa, että Allahia.."
    "..ei ole olemassa. Aivan niin, mutta tuonpuoleinen on täysin totta". Vakuutteluni kaikuivat kuuroille korville. Sufiahin katse lasittui lattiaan. Hänen silmänvierustaan pitkin valui kyynel, mutta hän ei näyttänyt surulliselta - vaan päättäväiseltä.

    "En halua teidän tuonpuoleiseenne", Sufiah sanoi määrätietoisen oloisena. Hänen sanansa saivat minut melkein nauramaan, mutta hillitsin itseni ja sanoin rauhallisesti:
    "Ymmärrän, että tämä tulee shokkina, mutta teidän pitää vain ymmärtää että.."
    "Ei. Minä ymmärrän kyllä, mutta en silti halua tuonpuoleiseen missä ei ole Allahia", hän vastasi järkkymättömänä. Katsoin hänen kasvojaan. Kyyneleet juoksivat hänen poskillaan, mutta hänen kehonsa seisoi edessäni huokuvaa itsevarmuutta uhkuen.
    "Ymmärrät varmaan että tämä mahdollisuus oli aina olemassa ja.."
    "En tule tuonpuoleiseen, missä ei ole Allahia", Sufiah intti itsepäisenä. Päivä oli pitkä ja minä murruin. Hyppäsin pystyyn tuoliltani ja huusin:
    "ALLAHIA EI OLE OLEMASSAKAAN! USKOT PELKKÄÄN LASTENSATUUN! JOS ET HALUA KADOTA MAAILMANKAIKKEUDESTA NIIN KIRJOITAT NIMESI TUOHON PAPERIIN JA LÄHDET TUOSTA OVESTA PAIKKAAN MIHIN KUULUT!"
    Sufiah säikähti minua ja sydämeni täyttyi häpeällä. Miten epä-ammattimaista, ajattelin surkeana.
    "Anteeksi, tarkoitan vain että.."
    "Olen tehnyt päätökseni", Sufiah sanoi yllättäen. Olin tyytyväinen ja ojensin hänelle paperin.
    "Teit oikean ratkaisun", sanoin helpottuneena. Sufiah otti paperin käteensä ja repi sen keskeltä kahtia.
    "Katoan mieluumin maailmankaikkeudesta, kuin elän todellisuudessa, missä ei ole jumalaa".
    "EI", minä huusin, mutta myöhäistä. Kun asiakas repii paperin ja vaatii todellisuutensa katoamista, me virkailijat emme voi asialle enää mitään. Tälläiset tilanteet ovat harvinaisia ja useat virkailijat järkyttyvät siitä niin, että heidät pakko-lomautetaan tai he eroavat. Oveni avautui ja sen takana seisoi Suoristoinen. Hän ei kuitenkaan räyhännyt, saati katsonut minua yli-mielisesti.
    "Jarmo, minä..", hän aloitti kömpelösti. Pala tarttui hänen kurkkuunsa, mutta siitä huolimatta hän jatkoi: "Hankila hoitaa kyllä loput asiakkaat, pidä loppupäivä vapaata ja ilmoita sitten huomenna millainen olo".
    Nyökkäsin ilmeettömänä. Vatsani tuntui omituiselta, aivan kuin se olisi kääntynyt ylösalaisin. Kotona heittäydyin sängylleni ja suuntasin katseeni kattoon. Hengitin raskaasti ja oloni oli levoton. Näin hänen kasvonsa aina sulkiessa silmäni. Allah olkoon ylistetty, hän oli sanonut. Hänen silmänsä olivat itkeneet onnesta ja hänen suunsa nauroi silkasta ilosta. Uskonto, joka oli tuhonnut hänen elämänsä, tarjosi hänelle sellaisen onnen. Ja minä vein sen häneltä. Minä huusin hänelle. Nyt hän on..kadonnut. Käänsin sängylläni kylkeä. Pakko saada unta. Huomenna on taas uusi päivä Taivakonttorissa, ajattelin hiljaa mielessäni ja itkin unessani.