Kohta.
 
Ei kauaa.
 
Olemme odottaneet vuorokauden, mutta päivä koittaa jälleen.
 
Harmaa talvi väistyy pimeän pienen rotankolon nurkasta, mutta haaksirikkoutuneet simpukankuoret eivät pysty pidättelemään tulvaa.
 
Olemme hajalla.
 
Tammenterho halkaistuna, siemenkota paljaana, silmät ovat punaiset valvotun / itketyn yön jäljiltä.
 
Minä seuraan metsäpolkua, jonka verta vuotava peura on luonut.
 
se viimeisillä voimillaan yön kintereillä kuoleman kourissa luo polkua sen haudan juurelle jonka edessä kuihtuneet ruusut..
 
Olen valo ja katsokaa minua. Minä saan katseista lisää voimaa, lisää valoa, lisää valtaa ja rakkautta.
 
Kaihtimet huoneeni ikkunoissa ovat pölyiset. Ne ovat alhaalla. Ne eivät liiku. Liiku! LIIKU! Liiku.
 
Pimeys. Otti haltuun maan. Kohti sitä laukkaa ratsujoukko vampyyrit kirkuvat ne neitsyen verestä ovat juopuneet, mutta kuka heidät surmaa?
 
Olen  viimeinen.  Olen  joukkoni  viimeinen.   Minut  metsästetään  !  !
 
Minun käteni voima kannattelee mitä pystyn. En pysty kannattelemaan sinua. Voin pitää kiinni kädestäsi. Voin kuolla voimakkaaseen virtaan kanssasi, tai pudota vierelläsi kalliolta. Voin kuolla, jos sinäkin kuolet.


ME OLEMME OLLEET YHDESSÄ ENNENKIN!