Auringonvalo on halpa mielennostattaja. Lannistuneen sielun uudelleensyntyminen kauniin kullan kajossa. Uuden päivän pelot ja murheet väistyvät toiveikkaan ja uteliaan katseen tieltä odottamaan kivikkoisempaa tietä ja lankeamisen aikaa. Rauhaisa sisusta ja tyyni ilma, nämä kaksi yhteenkuuluvaa erottaa vain tämä ajan myötä maatuva alukseni. En pelkää loppua, sen vääjäämättömyyttä. Tiedän yhtyväni silloin maaemon syleilyyn ja palaavani kotiin. Tyhjästä olen esiin astunut ja tyhjyyteen palaan. Aikani on lahja.

Reviirini kattaa perheen tarpeen, mutta jalkoja tällä maalla kävelee vain kaksi. Työstän ja rakennan valtakuntaa missä olen yhtäaikaa sekä kuningas että kerjuri. Alamaiseni tarkkailevat kiiltävistä pinnoista, häilyvinä kuvina ikkunoista ja ruutujen pimeistä syövereistä. Asukkaat ovat yhtämielisesti silti tyytyväisiä valtiaan ylläpitämästä Status Quosta..

On lähisaaressa minulla viidakko. Sen puiden oksat naulattu kattoon missä voi roikkua. Köynnökset vahvaa polypropeenia joiden varassa heilua 8 kertaa yhteensä kolmesti, mutta silti 60 sekunnin taukoja pitämällä. Kivikkoinen maa joka odottaa pintaansa betonimaalia heti kun varallisuuden kertyminen valtion kassaan saadaan tasaantumaan. Nurkassa tämän saaren on havaittavissa fysiikan lakeja rikkovat ilmiöt, joissa painovoiman orjiksi tuotetut metalliset levyt rikkovat kahleensa ja kohoavat taivaisiin mieltä turruttavaan rytmiinsä.

Saarta ympäröivä suolainen meri on pieninä pisaroina syntynyt ja liikkeen voimalla yhteen saatettu kokoelma kipua ja unelmaa. Sen olemassaolo on kuin Jumalan armosta, tyhjyydestä ammennettu. Kun katson meren pintaan näen entisen alamaiseni minua tuijottamassa takaisin, karistettu ja karkotettu. Hän on luomukseni, varjoisa puoleni, puukottava veljeni ja loppuni alku. Hän katsoo, kutsuu ja odottaa..

..kivikkoisempaa tietä ja lankeamisen aikaa.