Neste kupissa on mustaa ja siitä lähtee nenää polttava katku. Se höyryää ja kuplii, mutta sormenpäissäni kuppi tuntuu kylmältä. Nostan kupin reunan huulilleni ja puhallan hellästi. Höyry leijuu pitkin huonetta, kohti mustalaisnaista, joka katsoo minua odottava ilme kasvoillaan.

"Juo", hän sanoo kehoittavasti. Hänen kätensä hierovat yhteen ja hän nojaa minua kohti. Naisen hajuvesi voittaa kupissa höyryävän nesteen katkun ja nostattaa niskakarvani pystyyn. Hänen silmänsä tuijottavat minua kupista nousevan höyryn läpi. Ne tuijottavat suoraan sieluuni ja minusta tuntuu kuin tämä nainen näkisi kaiken mitä olin koskaan tehnyt ja ajatellut. Tämä pelotti minua. Nainen pelotti minua. Käännän katseeni pois ja juon kipon tyhjäksi. Aluksi kiposta ei tullut mitään kun kallistin sen, mutta kuin musta siirappi se valui alas hitaasti ja pahaenteisesti. Aivan kuin sanoakseen:

"Juuri niin. Pahin hetki on se odotus. Ja nyt sinä odotat kunnes olen valmis. Juuri niin. Pahinta on se odotus."

Itse neste oli juuri sen lämpöistä, ettei se tuntunut suussa miltään. Vasta kun neste oli peittänyt hengitystien minä tajusin, että kiposta oli tullut jotain. Aloin paniikinomaisesti juomaan välttääkseni tukehtumisen. Se oli kuin joisi paksua vanukasta, joka tuntui kuitenkin laittavan hanttiin matkalla alaspäin. En tiedä tuntuiko se vain siltä silloin, mutta voisin melkein vannoa, että se yritti raapia tietään takaisin ylös. Mutta nyt kippo on tyhjä ja mustalaisnainen nauraa valtaisasti.

"Voi tyttörukka. Tytöt ja lemmenjuomat. Tytöt ja lemmenjuomat", nainen käkättää ja tanssii pitkin huonetta heilutellen käsiään hullunkurisesti päänsä yläpuolella. Minua ahdistaa. Kaikki ei ole nyt kunnossa. Huone tuntuu keikkuvan puolelta toiselle ja minä kaadun maahan. Kaikki sumenee. Mustalainen tanssii edelleen, mutta en saa selvää mitä hän sanoo. Tytöt ja mitkä?

Kimmo oli poika minun luokaltani. Hänellä oli vaaleat hiukset ja toiset pojat sanoivat häntä naiselliseksi. Minusta hän oli herkkä. Kimmo piti huolta äidistään ja aina koulun jälkeen hän meni läheisen kyläkaupan kassalle töihin. Kauppaa piti mukava pariskunta, joka maksoi Kimmolle hyvää palkkaa, sekä antoi ilmaiseksi ruokaa hänen äidilleen. Kimmon teki pahaa ottaa vastaan lahjuksia, mutta ne olivat enemmän kuin tarpeen.

Minä rakastin Kimmoa. Rakastin hänen epäitsekkyyttään ja vahvuuttaan, mutta en saanut häntä koskaan itselleni. Hänelle ainoa maailmassa oli hänen äitinsä, eikä muille ollut tilaa. Tämä oli taas niitä kertoja kun rakkaus oli vain yksipuolista.

Minulla ei ole ollut hyvä onni rakkauden suhteen. Olihan minulla perhe, mutta se ei ollut onnellinen. Kaikki olivat keskenään ihan kuin velvollisuudentunteesta. Isäkin varmaan katui sitä, että oli saattanut äidin raskaaksi. Ihan varmasti. En minä koskaan ollut kaivannut rakkautta heiltä. En pitänyt perheestäni niin paljoa, että heidän rakkautensa minua kohtaan olisi ollut välttämätöntä. Olin vain kiitollinen heille. En muuta. Kimmo oli kuitenkin erilainen. Hänen minä toivoin rakastavan minua.

Lopulta minä päätin kokeilla mahdotonta. En edes miettinyt sitä sen tarkemmin kun kävelin mustalaisnaisen kotiin ja kerroin hänelle mitä halusin. Minun piti tuoda mukanani Kimmon hiuksia ja jotain joka oli hänelle tärkeää. Olin lainannut häneltä kuvan, missä oli hänen äitinsä. Kaiken tämän piti saada Kimmo rakastumaan minuun, mutta toisin kävi.

En ole enää olemassa. Kaikki kävi niin yllättäen, etten osannut edes pohtia tämän mahdollisuutta. Ehkä mustalaisnainen tiesi. Ehkä hän ei tiennyt. Itse en olisi kuitenkaan pystynyt kuvittelemaan, että olisin voinut olla..

..allerginen rakkaudelle.