Karanteenissa jo kuukauden olleena arki on ollut kuten aina ennenkin. Yksinäisyydelle altistuminen on tullut monelle meistä uutena asiana, mutta me vanhat konkarit jatkamme tutulla tyylillä niin kuin tähänkin asti.

Itsenäisyys muista ihmisistä on vahvuus jota harvemmin arvostetaan. Eristäytyminen ja erakoituminen koetaan antisosiaalisten ihmisten toimintana ja tietynlaisena introverttiydelle antautumisena. Heikkoutta heittäytyä ja astua mukavuusrajan ulkopuolelle. Osittain täysin oikeutettua kritiikkiä, mutta harvemmin sama pätee päinvastaiseen missä itseensä perinpohjaiseen tutustumiseen ei kehoteta muuta kuin hetkellisinä kahvi+kirja momentteina joista saa inspiraationallisia kuvia instagramiin.

Ehkä kumpikaan ääripää ei ole ihanteellinen, mutta koen vahvaa subjektiivista miellekkyyttä nimenomaan erakkomaisessa lähestymistavassa, case and point: tämän hetkinen tilanne.

Kun maailmasi ja sen mielekkyys on rakennettu perusteisiin joiden ylläpitämiseen et tarvitse itsestäsi riippumattomia tekijöitä, niin järkkymättömyys ja pakan kasassa pitäminen on tämän jälkeen itsestäänselvyys. Kun kaikki on hyvin yksin niin miksi asiat eivät voisi olla loistavasti kun piristysruiskeen tavoin jonain päivänä inserttaat toisen henkilön arjen ihanuudet kanssasi jakamaan.

Voiko perusteet ylläpitää että jos korttitalo lyyhistyy niin palaat ekstaasista erakkomaiseen ekselenttiin? More on this later ...

Monet yksinäiset janoavat seuraa ja tämä epätoivo heijastuu rikkonaisina perustuksina kiinnostuneille. En sano etteikö epätoivo olisi todellista, mutta jos yksinäisyys on piinaa ja vuosia sen kanssa taistelleena et ole pystynyt tätä realiteettia karistamaan, niin tämä kertoo jotain epäimartelevaa sinusta. Tyytymättömyyteen tyytyvä ja nopeaa 180 asteen muutosta rukoileva ei ole ideaalia kumppanimateriaalia ja harva haluaa ostaa kukkavaasia sirpaleina. Pitää olla harvinaisen hyvä vaasi että olen valmis teippiä ja pikaliimaa vuoksesi ostamaan.

Vaatii myös tietynlaista välinpitämättömyyttä olla perusteet raunoilla ja vyyhti ongelmia sylissä, odottamassa ritaria ratsullaan jotta voit sysätä kaiken tämän ehjän ihmisen niskaan. Jälleen kerran, pitäisi olla aika spesiaali vaasi että se rikkinäisenä kelpaa, joten otappa hyvä ryhdikäs asento peilin edessä ja kerro speksit, sanon STOP kun riittää.

En tuomitse rikkinäisiä ihmisiä joilla on taakkaa, trust me, is okay. Mutta elämä ei parane kuin salamaniskusta jos löydät jonkun jota rakastaa. Yleensä jos se tuntuu siltä, niin pystytkö onnellisuuden kukkulaltasi arvioimaan, että onko tämän rakastetun hymy myös yhtä aito, vai tuntuiko hän hymyilevän enemmän kun ette olleet vielä yhdessä?

Vaihtoehtoisesti, älä ole nopea tuomitsemaan itseäsi mahdottomaksi tapaukseksi. Hell, minäkään en rehellisyyden nimissä koe lähestyväni tätä rajapyykkiä ja tämä sivusto on täynnä kontradiktaavaa aineistoa sen saralta. Sekaisin päästä, mutta ehjällä perusteella on ihan ok tapa luokitella itsensä. Rock on fellow weirdos!

"All I'm saying is"

Ei ole pelastajaa tässä maailmassa eikä saisikaan olla. Siivoa itse omat sotkusi tai palkkaa siivoja. Sinun ei pitäisi olla puolisosi tai SO:si työmaa jonne hän leimaa itsensä sisään joka helvetin aamu. Elämäsi voi parantua kun saat vierellesi toisen, mutta sen pitää olla elämää vaikka olisit yksinkin. Elämä ei voi syntyä vasta toisen kohdatessa, se ei ole terveellistä.

Listen..

Elämä on luopumista, jatkuvasti, kiihtyvässä määrin. Mitä pidempään elät, sen nopeammin kaikki katoaa. Sinä katoat viimeisenä jonka jälkeen tulee vain end credits. Nauti itsestäsi ja luo itsestäsi kokonaisuus, yksikössä, Minä ja minussa. Nyt on sen aika, mennä itseensä ja löytää sieltä jotain aitoa, jotain ehjää. Perustukset joiden varaan tehdä kerroksia. Että jos myrsky iskee ja kaiken tuhoaa niin on helpompi aloittaa alusta.

 

Pysykää terveinä ystävät.