Astun sisään ja suljen oven. Sen taakse jätän koko maailman, mitä taivaalla loistava aurinko ei tuntunut valaisevan, vaan joka harmaana minua oli ympäröinyt. Mukaan sisälle otan vain ajatukseni, jotka ovat sitoneet minua, estäneet minua hengittämästä kunnolla ja yrittäneet tukahduttaa sydämeni heikon sykkeen lopullisesti. Sisällä saan ajatukset irti minusta. Ne putoavat rihmana lattialle pieneksi keoksi. Hengitän syvään. Hengitän todella syvään. Tuntuu kuin ilma olisi luonut minut uudelleen. Puhaltanut eloa tyhjään kuoreeni. Pystyin keskittymään.
 
Aloin purkamaan lattialla olevaa ajatusten rihmastoa. Se saattoi olla vain ohutta lankaa, mutta se oli äärimmäisen vahvaa, eikä siis hajonnut.  Punoin niistä seittejä huoneeni nurkkiin. Ne olivat edelleen ahdistavia ajatuksia, mutta edes nyt niillä oli jokin tarkoitus. Kävelin hetken vailla päämäärää; Ensin ikkunan luokse, sitten eteiseen järjestelemään kenkiä, jonka jälkeen palasin ikkunan eteen ja yritin löytää paikkaa missä mieleni oli harhaillut viimeksi siellä ollessani.
 
 Hiljaisuus oli rauhoittavaa. Pääni sisällä eivät takoneet enää ne tuomion rummut, jotka määrätietoisesti ennustivat omaa tuhoani. Nyt olin omassa elementissäni, eikä täällä tao mitkään rummut ilman minun lupaani. Maailma ja sen murheet saivat minun puolestani leikkiä ulkona vaikka hiekkalaatikolla, jonka ympäriltä huolestuneet äidit yleensä hakivat lapsiaan hiekassa väijyvien kissanulosteiden vuoksi. Leikkikööt maailma siellä. Tukehtukoot kissanpaskaan.
 
Vaihdoin ylleni jotain mukavaa ja kevyttä. Sellaista joka pysyi päälläni ilman minkäänlaista vaivaa. Vaatteet jotka ympäri ämpäri kävellessäni tulisivat perässäni kuin lojaalit lemmikit. Sellaisista vaatteista minä pidin. Olkoonkin että töissä pitämäni toppi oli ollut erittäin kallis ja upea, ei se silti korvannut äitini kutomaa lämmintä villapaitaa. Se repsotti hieman helmasta, mutta mitä sitten. Väriskaala kattoi väliltä kaulanseutu ja repsottava helma muutamankin sateenkaaren, mutta mitä sitten. Se tuntui lämpimältä halaukselta, hyvän ystävän lohdutukselta ja oman äidin rakkaudelta. Se oli parempi kuin yksikään toppi koko maailmassa ja juuri sellaista minä tarvitsin.
 
Huomasin pihalla alkaneen hämärtää. Keitin kahvia huoneessa, missä ajatuksista kootut seitit peittivät pimeitä nurkkia. Tahtoisin lisää lamppuja niin, ettei talostani löytyisi yhtäkään pimeää nurkkaa. Sellaisessa talossa eivät murheet pysyisi piilossa, eivätkä ikävät otukset lymyäisi varjoissa. Lämmin kahvi tuoksui ja radio soitti vanhanajan tangoa. Tuijotin ajatusteni seittejä, jotka muodostivat sinun kasvosi. Menneisyys astui kutsumatta sisään ovesta, jonka olin lukinnut.
 
On vanhojen tanssi ja vuorossa on tango. Olen hermostunut. Olemme hermostuneita. Harjoituksissa olimme olleet itsevarmoja ja lumoavia tanssijoita, joiden liikkeet olivat antaneet meille lisänimen ”Hikke-duo”. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen. Meidän vanhempamme olivat yleisössä. He tarkkailivat ja tutkivat, kuvasivat ja taltioivat. Jokainen virhe piirtyisi välittömästi magneettiseen nauhaan, josta se saataisiin heijastettua kaikkien verkkokalvoille. Nielaisit kuuluvasti. Olimme suurennuslasin alla.

Musiikki alkoi ja oli aika tanssia. Heti ensimmäisistä säveleistään lähtien tango vei meidät mukanaan. Sen soikeat soinnut ja ryhdikkäät rytmit ottivat meidät haltuun ja nostivat meidät maailman huipulle. Ensin pilvien tasolle, missä aurinko valaisi meidän kasvojamme, mutta sen jälkeen vieläkin korkeammalle. Silmistäsi loistava palo loi tähdet yllemme ja tässä säkenöivässä parketissa me kuljimme pehmeästi kuin aavikon yllä puhaltava tuuli. Planeetat pyörivät ympärillämme yhtyen hurmiolliseen tanssiin ja sinun pitäessä minun kädestäni kiinni en pelännyt mitään. Katseemme olivat lukittuna toisiimme. Maailmamme oli vain sinä ja minä. Musiikki työnsi kehomme lähemmäs toisiinsa.  Meidän huulemme lähestyivät toisiaan. Yleisöstä ehdin vain kuulla valtaisan kuohahduksen kunnes huomasin kahvini jäähtyneen.
 
Menneisyys luo hetkiä, joihin helposti tahdomme hukkua. En tahtonut tulla pelastetuksi. Halusin jäädä sinne. Halusin jäädä sinne niin kovasti. Seitit olivat irronneet. Ne olivat ympäröineet minut. Ne sumensivat järkeni ja kuiskailivat korviini. Haluan takaisin. HALUAN TAKAISIN ENTISEEN! Maailma oli taas tässä ja nyt, enkä pystynyt pitelemään sitä poissa tämän pidempää.
 
Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku.