maanantai, 10. syyskuu 2018

Worldbuilding: S ja L back again!

S: Nyt se sit pitää tehdä niinku tosissaan tosissaan.

L: Ei leikisti leikisti. Onks tää siis sama kuten aikuisten oikeesti tää tosissaan-tosissaan.

S: Sä et ota tätä kovin tosissas..

L: Oikeesti tosissaan tosissaan.

S: Hei! Nyt sitte!

L: Joo joo, vakavoidutaan.

S: Hyvä. Mein tarvii--

L: Tosisoidutaan.

S: ...

 

S: Kuten mä olin sanomassa. Meillä on puoli vuotta aikaa kirjottaa maailma. Rakentaa se ihan pohjalta ylöspäi ja liittää siihen kattava tarina ja hahmot ja kaikki. Tätä varten me ollaa jauhettu paskaa kaikista fantasiatarinoista, mut nyt shit has hit the fan ja tekojen aika!

L: Kehoni on valmis.

S: Unohda keho, nyt tarvitaan aivoja ja ajatustyötä.

L: Mmhmm.

S: Nainen tarjoaa kehoaan ja mä käsken häntä keskittymään ajattelemiseen ja puhumiseen..

L: Miehet tekis sulle kamalia asioita jos me oltais 1600-luvulla.

S: Miehet tekis mulle kamalia asioita nykyaikana.

L: Ei ne uskaltais niin kauan ku mä olen täällä.

S: Musta tuntuu et me eksytään aiheesta.

L: Ei luovuutta voi pakottaa.

(S: Olikohan tää hyvä idea sittenkää--)

..vaik olis kuinka tosissaan tosissaan oikeesti vakavissaan.

S: Mä kadun aivan kaikkea..

maanantai, 10. syyskuu 2018

Voiko auringon yli kiivetä?

Pff, sydänsuruja.

 

Ei mulla ainakaan.

 

Hyvä ku muistan sen nimeä edes. Tai siis kylhän mä sen muistan mut vaan koska mun työkaveril on sama nimi.

Mut esimerkiks sukunimeä en muista. No okei, sil oli kyl sen verran outo et se nyt on suurinpiirtein ainoa asia jonka muistan!

Silmien väri, miten mä voin muistaa ku en oo nähny niitä koht kymmeneen vuoteen. Ahh, no mut vihree on mun lempiväri joten tää ny oli pelkkä sattuma!

Pontti on etten mä ajattele häntä enää.

NO TÄÄ JA EILINEN PÄIVÄ OLI POIKKEUS KU SATUIN NÄKEE HÄNESTÄ UNTA!

 

Mut tärkeintä on et yli on päästy!

 

Niin ylitse päästy että taivas lähenee.

 

Tosiaan,

 

ehkä sitten kun kuolen..

keskiviikko, 20. kesäkuu 2018

Sielu on puutarha

Pidetään huolta itsestämme. Aina ei voi luottaa siihen että toiset huolehtivat meistä. Ei voi nojata taaksepäin ja odottaa että joku ottaa kiinni ennen kuin kaatuu.

Sielu on puutarha. Ympäristö saattaa tukahduttaa meitä. On se sitten asunto joka ei päästä sisään valoa tai ihminen joka tunkeilevine juurineen vie meidän vetemme.

Taistelkaa sielunne puolesta. Muokatkaa elämää, nyhtäkää rikkaruodot jotka riistävät teidän sielultanne.

Muuten se paino murskaa meidät. Ilmassa viheltää tykkien ampuvat panokset. Revi se kaikki ympäriltä alas. Anna katseen kulkea pitkään ilman kiinteää kohdetta. Tee itsellesi tilaa hengittää, elää ja kasvaa. Muokkaa itsesi, muokkaa ympäristösi sellaiseksi missä on sinun hyvä elää.

Ota hetki, istu alas, hengitä. Sulje silmät, sulje ulkopuolinen maailma. Astu sisälle itseesi. Sinä olet tässä. Hetki on sinun yksin. Hengitä. Olet sisällä itsessäsi. Ajatuksia pienessä tilassa. Helli niitä, älä pakota hiljaisuutta. Hengitä.

Rakasta itseäsi. Kuka olet. Tietä mitä kuljet. Päämäärää mihin olet matkalla. Matkakumppanit ovat tärkeitä, mutta sinä merkitset myös. Ole iloinen itsestäsi niin pystyt palkitsemaan muita. He haluavat onnellisen sinut, sinä haluat onnelliset heidät. 

Viha katoaa kun huolehdit sielustasi. Puhdistautumalla peset pois kaiken pahan. Pieni askel tiellä harvoin muuttaa koko maisemaa, mutta saatat huomata kulman takana pilkistävän valon joka kutsuu sinut luokseen. Ota se pieni askel kun tiedät sen olevan oikeaan suuntaan.

Älä pysähdy.

Sinua odotetaan.

sunnuntai, 22. huhtikuu 2018

From the chains of blood, I shall flee

Release me.

Stab me with a knife.

Let the stream of blood carry me away.

Thank you for the release.

I will serve you in heaven.

My dear killer.

torstai, 15. maaliskuu 2018

Mun aivoissa on finni

Luin vanhoja blogikirjoituksia. 

Aivan järkyttävää paskaa, mutta siis parhaita paloja oli kun puhuin suht koht avoimesti enkä piiloutunut kaiken edgy-angstin taakse. Miten mun kirjoitus luuttomista kanoista ei oo suositumpi kun mitä se on, jeesus se on hauska. Mä osasin joskus olla hauska!

Anyway, tekeeks kukaa muu teistä sitä et löytää jonku biisin joka niin nostattaa sun sielun uuteen stratosfääriin ja sit sä vaan soitat sen uudelleen ja uudelleen koska mikään muu biisi ei sitä tee ja sä haluut et tää hetki kestää ikuisesti?

Joo, joskus laulu on kuin rakkaus. Sitä soitattaa uudelleen ja uudelleen, kylpee siinä sen tuomassa täyteläisessä todellisuudessa. Mut todellisuudessa sä vaan istut kuuntelemassa samaa biisiä tuntikausia ja syötät itelles fantasiakarkkia. Joskus laulu on kuin rakkaus, mutta ei se ihan pääse siihen samaan kastiin muuta kun vain välillä koskettaa sitä.

Mä tykkään fantasiakarkista. Mun Dialogi kun se sattuu osumaan S:n ja L:n kanssa on ainoa human interaction mitä mä tarviin. 

Mä oon liikkunut vähän paikasta toiseen aina kuvitellut että mä oon matkalla parempaan paikkaan. No, periaatteessa mä oonki ja tän hetkinen paikka on ihan jees. Mut vittuko mä haluun enemmän mut mitä jos tää tän hetkinen onkin bussiasema ja sen sijaan et mä odotan bussia, mä lähenkin kävelemään.

Fuck it, niin kauan ku mä kuljen itteni kanssa niin mä pärjään, tuli vastaan mitä vaan. 

Mä oon huomannu et mä tykkään repiä alas asioita kunnes päästään semmoseen tyhjään tilaan. Ku mä ahdistun niin kaiken on mentävä. Sormet kiittää kun iho on raavittu ja kuorittu kunnes vaan verinen liha loistaa. Mä haluun hajottaa mun kämpän seinät. Mä haluun enemmän tilaa. Iso tyhjä huone. 

Kunpa vois elää ilman unta.

Mä en haluu syödä.

Laittakaa mut johonki suolaliuokseen lillumaan aistit turruttavaan metallisäiliöön.

Pari vuotta pitäis ol ihan jees. Hulluna astelen ulos kammiosta. Presidentin virkahuoneeseen. Kättelen Sauli Niinistöä ja totean: "Mun kirjoitus luuttomista kanoista on hauska. Mä olin hauska!"