torstai, 6. helmikuu 2020

Nyt puhutaan Aku Ankasta! (Julkaistu luonnos vuodelta 2014)

Tämä kirjoitus sisältää vahvaa kielenkäyttöä ja suurta turhautumista! Painu vittuun jos loukkaannut helposti! (soriii)....

Don_Rosan_Aku_Ankka-normal.jpg

 

Aku Ankka on ollut sydäntäni lähellä aina lapsuudesta tähän päivään asti. Ankkalinnan tarinat olivat ikimuistoisia ja lukemaan oppi tehokkaasti värikkäiden kuvien selaamisen ohessa. Aku Ankasta löytyi kaikki mahdolliset seikkailut etsivä-tarinoista aina sci-fi -genreen saakka, joten jo lapsena olin saanut vaikutteita kaikista kirjallisuuden teemoista mitä vain kuvitella pystyi - sarjakuvien kerronnallisten elementtien kautta tietenkin. Don Rosan "Roope Ankan Elämä ja Teot" on yksi parhaista kirjallisuuden teoksista, jonka mittapuut vetävät vertoja mille tahansa suuren sankarin syntytarinalle. Don Rosa ja Carl Barks eritoten tekivät Aku Ankan parissa Grimmin satuihin verrattavia ajattomia klassikoita, joiden syvät merkitykset lapsia miellyttävän päätarinan alta paljastuessaan antoivat aivan ainutlaatuisia näkökulmia ja henkisiä haasteita jopa varttuneille lukijoille. Carl Barksin elämältä maistuvat lyhyet tarinat loivat tulkinnanvaraista sisältöä hahmojen maailmankuvaan ja heidän ajatusmaailmaan. Filosofiset elementit muistuttivat Muumeissakin esiintyvää jokamiehen pohdintaa, missä simppelit kysymykset ja viattomilta vaikuttavat huomautukset jäävät elämään ja tarjoavat miellyttäviä hetkiä lukijan syventyessä näitä miettimään. Mielikuvituksellisen tarinan alta saattoi esimerkiksi paljastua nykypäivänäkin esiintyviä teemoja, kuten tarinassa "Kun taivaalta satoi rahaa", Carl Barks vuodelta 1951. Tarinassa käsitellään työn filosofiaa fiktiivisen tapahtuman jälkeen, minkä johdosta jokainen Ankkalinnan kansalainen eräänä päivänä rikastuu. Tarina siis vetoaa sekä lapsiin että aikuisiin.

 

Mutta jo riittää! Aku Ankka on nimittäin raiskattu! Kauan siihen tosin meni kun ottaa huomioon miten Akun pukeutuminen miltei huutaa seksuaalista hyväksikäyttöä (Aku Ankalle pitäisi omistaa henkilökohtainen Huoramarssi, missä alaosattomissa marssivat miehet protestoivat yhteiskunnan asettamia alapään piilottamisen normeja).

 

Mutta Tilkkutäkki! *

Aku Ankka on edelleen valtavassa suosiossa ja suomalaiset rakastavat tätä sarjaa! Perustele saatana!

* (Rohkea kirjailija provosoi ja urheasti piiloutuu nimimerkin taakse)

 

Aku Ankan tarinat tekevät selvää vuosittaista sykliä. "Karhukopla parantaa tapansa, mutta tämä olikin juoni ryöstää Roope" tai vanha klassikko "Avaruuden-, Syvänmeren- tai Kadoneen sivilisaation väki aiheuttaa Roopelle taloudellisia tappioita ja tämä on korjattava" ovat vain jäävuoren huippu tässä valtavassa kierrätettyjen tarinoiden kollaasissa, jotka eivät tarjoa veteraanilukijalle kuin uusia kuvia loppuun asti kolutuissa seikkaluissa. Ei. Helvetti. Sentään! Kuinka monta kertaa pitää katsoa kun Hannu menettää onnensa vain saadakseen sen takaisin? Kuinka monta kertaa Aku ja Tulppu ystävystyy vain ollakseen vihollisia jälleen? Kuinka monta kertaa Roope perustaa oman valtion vain huomatakseen, että joutuu palaamaan vanhoihin kuvioihin jälleen? Ihan totta nyt helvetti!

 

...

 

Okei, monissa sarjoissa palataan Status Quoon ja se on ihan fine. Leikitään ajatuksella, että maailma olisikin tämmöinen, aloitetaan tarinan rakentaminen sanomalla "Mitä jos X". Esimerkkejä:

 

"Mitä jos Aku omistaisi Roopen omaisuuden?" (Tehty monesti)

"Mitä jos Akulla olisi Hannun onni?" (Tehty monesti)

"Mitä jos Aku olisi menestyvä jollakin alalla?" (Done done doooooooone!)

 

Ymmärrän ymmärrän. Vuosikymmeniä Aku Ankkaa, keksippä siinä jotain omaperäistä tarinaa. Joo, se ei olekaan se ongelma. Minä jaksaisin lukea kymmenen kertaa tarinan, missä Aku pelastaa Iineksen Isojalalta (näitä on varmaan tusina), mutta en silloin jos kaikki versiot ovat miltei identtisiä! Jokaiseen tarinaan pitäisi löytää oma tulkinta, oma tyyli tai lopputulos. Tarinan pitäisi antaa jotain erilaista aikaisempaan verrattuna, vaikka se sitten palaisikin Status Quoon. Annetaan esimerkki niin en vaikuta täysin sontaa suoltavalta sekopäältä (myöhäistä..?):

 

Esimerkki 1 : Tämä on nähty!

"Aku joutuu vastuuseen Roopen omaisuudesta. Aku tyrii kaiken ja Roope joutuu korjaamaan tilanteen. Aku palaa Roopen palkalliseksi tai tarina päättyy Roopen raivonpurkaukseen."

Esimerkki 2 : Tätä kaivataan!

"Aku joutuu vastuuseen Roopen omaisuudesta ja Roope vastaa Tupun Hupun ja Lupun kasvatuksesta. Roope kokee perheellistä onnea samalla kun Aku tyrii Roopen bisneksiä minkä ehtii. Tilanne palaa normaaliksi Roopen palatessa johtajan paikalle ja lopussa Aku mainitsee miten valtava omaisuus on taakka, joka estää saavuttamasta elämän pieniä iloja. Roope kuvataan pimeässä betoniseinien värittämässä toimistossaan puhumassa puhelimiin ja Akun halatessa mietteliäänä veljenpoikiaan."

 

Noniin, heti kärkeen: Aku Ankassa on jo tarinoita kuten esimerkissä 2 - MUTTA - ne hukkuvat esimerkin 1 kaltaisten massojen alle! Joo, tarvitaan kevyttä tavaraa, ei aina voida pommittaa lukijaa raskailla panoksilla, mutta on se nyt jumalauta jos edes kerran vuodessa löytyisi tarina, joka antaisi vanhojen klassikoiden kaltaista pohdinnan haastetta! 

 

Okei. Tämä rassaa minua suuresti. 

 

Aku Ankan naishahmot ovat stereotyyppisiä bimboja!

851880634395135038840181-normal.jpgMinni_200pxl-normal.jpg1cae79dbd6fa7f79eca1f0562ca8d-orig-norma

 

Ihan oikeasti katsokaa nyt näitä kuvia. Pinkkiä, rusetteja, laukulla lyömistä vailla teon oikeuttavaa motiivia (mikäli se koskaan on oikeutettua). Tämä on täysin mielikuvituksetonta soopaa!

 

Iines on äkkipikainen kontrollifriikki, sekä narsistinen Gold Digger. Hän vaihtaa tarpeen tullen Akusta Hannuun, eikä syyksi tarvita kuin esimerkiksi uusi auto. Vähempikin - Iines raottaa haarojaan sille, joka suostuu viemään hänet hienoon ravintolaan. Tämäkö on naishahmo, johon meidän pitäisi pystyä samaistumaan. Kolmen lapsen yksinhuoltaja-isä tekee minimipalkalla töitä tarjotakseen parasta naiselleen, joka mieluumin panee tämän keikari-serkkua?? Ja kyllä, PANEE! Hannu on maailman onnekkain hanhi. Se kuka sanoo, että tämä onnekas paskiainen ei saisi pesää aina kun haluaa on täysin sekaisin päästään. Ei ihme, että Akua niin vituttaa - hän tietää mitä Hannu pääsee tekemään ravintola-illallisen jälkeen.

 

Heluna on tantta pahinta laatua. Nipottava ja pinnallinen tärkeilevä tantta, joka häpeää junttimaisuutta ja yrittää päteä ylemmistöön hienostuneisuudellaan ja tärkeilevällä asenteellaan. Uskomattoman ärsyttävä ja turhamainen hahmo.

 

Minni on ehkä näistä kolmesta kaikkein neutraalein. Hän ei herätä juuri mielipiteitä puolesta eikä vastaan. Hän on - kuten Mikkikin - kuolettavan tylsä. Esimerkillinen miehensä rinnalla suurimmaksi osaksi seisova naishahmo, joka mielellään joutuu pulaan, jotta Mikki saa jotain motivaatiota ryhtyä sankari-puuhaan. En sanoisi tätä hyväksi käsikirjoittamiseksi, kun paras naishahmo asettuu tukevasti damsel in distress -lokerikkoon.

 

Ei edes puhuta Riitta Hanhesta..ei vaan jaksa..

 

Mummo Ankka on ihan ok.. stereotypinen.. mielikuvitukseton.. mutta ihan ok..

 

Mistä sitten löytyisi hyvä naishahmo? Noh...sanotaan näin että.. 

 

Kultu Kimallus

 

RoopeKultu2-normal.jpg

Kultu Kimallus on kimakka ja kunnianhimoinen nainen. Hän ansaitsee elantonsa huijaamalla ja manipuloimalla miehiä haluamallaan tavalla. Hän menee napit vastakkain Roopen kanssa ja näiden kahden välinen suhde saakin merkittävää sisältöä, joka puuttuu nykyisestä Aku Ankasta. 

Kultu kykenee pitämään puolensa kovimpia miehiäkin vastaan, eikä hän tyydy altavastaajan rooliin. Kultu ei myöskään ole pelkkä sydämetön naispaholainen, vaan hänellä on omat heikot hetkensä joiden aikana hänen haavoittuva puolensa on näkyvästi esillä. Kultu ja Roope ovat vahvoja hahmoja, joiden kunnianhimo ja unelmat ohjaavat heidän jokaista liikettään. Tämä yhteinen piirre myös vetää heitä puoleensa ja auttaa heitä täydentämään toisiaan.

 

Johtopäätös:

 

Näin kirjoitetaan toimiva naishahmo!!

 

On äärimmäisen turhauttavaa palata menneisiin tarinoihin ja ihailla kirjoittajien taituruutta ja mielikuvitusta, sillä nykyaikana tarinat ovat vain kalpeita varjoja entisistä. Olen keskittynyt vanhojen tarinoiden parhaisiin (Rosa-Barks), joten toki vanhoissakin lehdissä olivat omat surkeat painoksensa, mutta heillä ei ollut tätä taustamateriaalia silloin! Nykyajan kirjoittajat eivät voi perustella hahmojen geneerisiä luonteenpiirteitä tai tarinoiden kopioimista sillä, ettei hahmojen luonteenpiirteet ja menneisyys olisi establisoitu. 

Aku Ankan tarjoama potentiaali on täysin hukkaan heitetty, eivätkä tuoreet lukijat voi edes kuvitella millaista oli ennen pidellä käsissään uutta Aku Ankka -lehteä. Se ei ollut vain 10 minuutin mentaalinen Ankka-runkkaus "kivat kuvat hehhee punainen rusetti tarkoittaa tyttöhahmoa" -paskaa, vaan se oli mahdollisuus aivan uusiin maailmoihin. Niistä löytyi ennen huumoria, suuria ajatuksia, mielikuvituksellisia hahmoja ja maailmoja. Nykyään lehtiä myydään kun Aku Ankan toimitus päättää kaksi kertaa vuodessa julkaista vanhan Don Rosa jatkosarjan. Jippi-vitun-jee, kun ei osata kopioida ja tehdä uutta, niin kopioidaan vanha tarina uusiin kansiin ja myyntiluvut nousee! 

 

Haistakaa paska Aku Ankan kirjoittajat, jotka ette osaa luoda mitään omaa!

Haistakaa paska Aku Ankan lukijat, jotka ette vaadi kirjailijoita luomaan mitään omaa!

Daan Jippes oli myös kova jätkä, tosin en pitänyt hänen sudenpennuista läheskään niin paljon kun Rosan tai Barksin.

 

Tämä oli tässä! Olo helpottui! Kiitos jos jaksoit loppuun asti <33

maanantai, 3. helmikuu 2020

Lihanveistäjä ja maansaaja

Auringonvalo on halpa mielennostattaja. Lannistuneen sielun uudelleensyntyminen kauniin kullan kajossa. Uuden päivän pelot ja murheet väistyvät toiveikkaan ja uteliaan katseen tieltä odottamaan kivikkoisempaa tietä ja lankeamisen aikaa. Rauhaisa sisusta ja tyyni ilma, nämä kaksi yhteenkuuluvaa erottaa vain tämä ajan myötä maatuva alukseni. En pelkää loppua, sen vääjäämättömyyttä. Tiedän yhtyväni silloin maaemon syleilyyn ja palaavani kotiin. Tyhjästä olen esiin astunut ja tyhjyyteen palaan. Aikani on lahja.

Reviirini kattaa perheen tarpeen, mutta jalkoja tällä maalla kävelee vain kaksi. Työstän ja rakennan valtakuntaa missä olen yhtäaikaa sekä kuningas että kerjuri. Alamaiseni tarkkailevat kiiltävistä pinnoista, häilyvinä kuvina ikkunoista ja ruutujen pimeistä syövereistä. Asukkaat ovat yhtämielisesti silti tyytyväisiä valtiaan ylläpitämästä Status Quosta..

On lähisaaressa minulla viidakko. Sen puiden oksat naulattu kattoon missä voi roikkua. Köynnökset vahvaa polypropeenia joiden varassa heilua 8 kertaa yhteensä kolmesti, mutta silti 60 sekunnin taukoja pitämällä. Kivikkoinen maa joka odottaa pintaansa betonimaalia heti kun varallisuuden kertyminen valtion kassaan saadaan tasaantumaan. Nurkassa tämän saaren on havaittavissa fysiikan lakeja rikkovat ilmiöt, joissa painovoiman orjiksi tuotetut metalliset levyt rikkovat kahleensa ja kohoavat taivaisiin mieltä turruttavaan rytmiinsä.

Saarta ympäröivä suolainen meri on pieninä pisaroina syntynyt ja liikkeen voimalla yhteen saatettu kokoelma kipua ja unelmaa. Sen olemassaolo on kuin Jumalan armosta, tyhjyydestä ammennettu. Kun katson meren pintaan näen entisen alamaiseni minua tuijottamassa takaisin, karistettu ja karkotettu. Hän on luomukseni, varjoisa puoleni, puukottava veljeni ja loppuni alku. Hän katsoo, kutsuu ja odottaa..

..kivikkoisempaa tietä ja lankeamisen aikaa.

perjantai, 30. elokuu 2019

Changes..

Vääjäämätön tämä muutos aina. Joskus se tapahtuu hiljalleen kuin joki joka sentti kerrallaan muotoutuu erilaiseksi, mutta aina välillä se on kuin äkillinen räjähdys. Kaatuu puut ja repii rikki maan, missä ennen oli metsä nyt aukko ammottaa.

En ole sama kuin ennen. Muutun jatkuvasti. Ajatukseni lähtevät samasta paikkaa kun ennenkin, mutta päätyvät eri paikkoihin. Joskus hyvinkin lähelle siitä mistä ennen, joskus taas hyvinkin kauas entisestä.

Eroaa ajatukset ja ihmissuhteet. Joskus luotamme liikaa vain perinteisiin ja hyväksi havaittuun tapaan. Samat naamat, eri päivät. Muistot maalavat meidät joskus paremmiksi kuin mitä olemme tällä hetkellä, mutta räjähdyksen pelko pitää meidät hitaan muutoksen virrassa vaikka virtauksen suunta ei olisikaan mieleinen.

On aika räjäyttää. En voi sanoa että minut on kahlittu muiden toimesta, mutta nämä ovat pylväitä joihin olen itseni kiinnittänyt. En pidä suunnastani. En nauti tästä. Kadotin sen jossain vaiheessa, mutta hitaasti. En huomannut sitä kunnes vain löysin itseni onnettomana ja yksin eräänä päivänä muiden keskeltä.

On ehkä syy miksi juoksen aina pois ja piiloudun. Koska en nauti enää siitä mikä odottaa oven toisella puolella. Menetän osan itsestäni ja pohdin syitä kärsimyksilleni. Matkustan sydän suljettuna koska koen sen olevan jo täynnä, mutta nyt on perusteellisen siivouksen aika.

En kaipaa räjähdystä elämääni mutta en kestä tuijottaa tätä samaa metsää enää. En ole onnellinen ja tätä menoa en tule onnelliseksi. Pitää repiä itseni pois tästä veneestä ja istuttaa uusi metsä. Nämä puut ympärilläni olen valinnut kun olin lapsi ja vaikka niiden katsominen tuo mieleen ne iloiset ajat, niin nyt on aika kohdata totuus: Olen liian vanha leikkimään enään puissa.

lauantai, 24. elokuu 2019

On / Off -neton

Uskoisin että suurin osa ihmisistä tyytyvät tyytyväisyyteen.

Onnellisuus ei ole realistinen käsite. Siihen tulee pyrkiä, mutta herätkää nyt hyvänen aika, kukaan ei voi olla jatkuvasti onnellinen.

For the lack of a better word, mein tulisi pyrkiä olemaan content.

Tyytykää tyytyväisyyteen, eikö muka riitä?

Jostain syystä olen vinksahtanut, tänään sen oivalsin. Ehkä oivalsin sen jälleen, en tiedä, nämä valaistumisen aiheet tuppaavat sekottua massaan ja unohtumaan. Anyway, back on track:

Löydän jotain mistä tykkään. Kulutan sen loppuun. Kunnes asia mikä tuottaa minulle iloa, kääntyy epämukavuuden lähteeksi.

Tämähän selittää paljon, eikö vain? Nautin henkilöstä L. Pidän hänestä todella paljon, joten pyöritän ajatuksiani hänestä päässäni kunnes nukahdan. Ensimmäinen ajatus kun herään on L. Ja ajattelen: Taas tätä samaa paskaa.

Nurinkurista. Sekavaa. Eihän tuollaisessa ihmisessä ole mitään järkeä.

Jostain syystä nautin repiä ihoani irti ja rikki.

S-E O-N P-A-R-A-S-T-A!

Mutta en voi lopettaa. Nyt on haavoja ja verisiä uurteita. Käsien peseminen lämpimällä vedelle pistää terävän kivun käyntiin kynsien alla.

S-E O-N P-E-R-S-E-E-S-T-Ä!

Minulla on ollut monen monta harrastusta. Innostuin jokaisesta ja halusin olla paras. Luin heti ohjeet miten päästä näissä huipulle. Oli kivaa kun opin nopeasti. En muusta puhunutkaan. Viimeinen ajatus yöllä kunnes nukahdin. Aamulla kun heräsin ja ajattelen: Taas tätä samaa paskaa.

Noniin, onnittelut lukijani. We cracked the case. Tiedämme missä kiikastaa. Etene pikkuhiljaa ja kaikki on hyvin. Haluat vähän napostella? No mitä jos ostat jotain pientä etkä kasoittain karkkia. Ja taas ollaan pää pöntössä kun överiksi meni. Myydäänkö cittarissa oksennustikkuja?

Joskus menee kirjoittelutkin överiksi. Ajatuksenvirta olisi ollut kiva kiskasta, ei ollakaan tehty niitä pitkään aikaan?

Itsensä analysointi on nyt ohi ja siirrymme seuraavaan vaiheeseen:

B) Ongelman korjaaminen

Nämä on niitä tehtäviä mitkä luntataan kaverilta.

Jaa niin no joo. Ammu itsesi. Se. Siinä ollaan jujun ytimessä. K-O-E M-U-R-H-A. No vaikka näpit palaa kun mennään liian syvälle niin kai siitä voisi sitten oppiakin jotain. No itseasiassa, tämä kirjoitus on juuri sitä, opittua läksyä. Opin sen, nyt kehitä ratkaisu. Rajoitukset. Kohtuus. Diversify. Älä sukella siihen yhteen asiaan niin kovaa, homma vittu sisältöä.

Tää asunto kaatuu ylle ihan just.

Korttitalotkin pysyy pystyssä vinojen seinien avulla.

Ehkä tarviin toisen vinon ketä vasten nojata. 

Hei kohtalaisen positiivinen sanoma. Lähti vähä huonosti, mut me korjattiin se. 

Ammu itsesi

huipulle. 

Jos missaat kohteesi matkalla kuuhun,

putoat silti tähtien keskelle,

ja palat poroksi ilman kipuja.

On / Off Switch onneen on mun tapauksessa kaasupoljin, enkä mä tiedä kauan mulla on varaa enään bensaan.

lauantai, 22. kesäkuu 2019

Se meidän pitää vain hyväksyä

Minun on vaikea puhua makuasioista. Mistä pidän ja mistä en. Tämä johtuu siitä että minä muutun jatkuvasti. Olen eri ihminen nyt kuin mitä olin vuosi sitten. Kannan osan itsestäni, mutta minussa on liikkumavaraa.

En osaa sanoa luonteestani. Olenko introvertti vai ekstrovertti? Se riippuu päivästä. Joskus janoan huomiota ja loistan ihmisten edessä. Tahdon ääneni tavoittavan kaikkien korvat ja nautin joka hetkestä. Toisinaan taas yksinäisyys kutsuu minua luokseen ja tahdon vain kadota kaikkien luota. Olivat nämä ihmiset sitten perhettä tai rakkaimpia ystäviäni. En pysty taistelemaan sitä vastaan, tahdon vain olla yksin. Epävarmuuteni ovat pinnassa ja pelkään sanoa mitään tai näyttää naamani.

"Onpas hän erilainen kuin viimeksi kun tavattiin."

Niin, ja tulen olemaan erilainen seuraavallakin kerralla. Minussa on liikkumavaraa ja ääripäät ovat kaukana toisistaan. Itse löydän jokaisesta itsestäni jotain hyvää. Showmies naurattaa minua pitkään jälkikäteenkin ja jopa ollessamme yksin hän tykkää tanssia ja laulaa. Surumies loistaa ajatuksissaan. Hän saa minut pohtimaan synkkiä asioita mutta yhdessä löydämme sieltä silti jotain kaunista. Rakastan molempia, mutta en pysty kontrolloimaan sitä kumpi on esillä milloinkin.

Ehkä siksi minun on vaikea löytää kumppania itsellemme. On tarpeeksi vaikeaa löytää yksi henkilö yhdelle itselle, mutta sitten että onnistuisi löytämään yhden henkilön monelle.. 

Miten minuun pitäisi pystyä tutustumaan kun olen mysteeri itsellenikin? Miten pystyn lupaamaan olevani aina hänen tukenaan kun en tiedä kuka minusta hädän hetkellä on paikalla?

Kai se on normaalia. Kaikilla meillä on huonoja päiviä, ehkä tämä on vain sitä. Aina kun olen varma että olen löytänyt identiteetin niin se muuttuu toiseksi. 

Voivatko jotkut ihmiset olla luotu pelkäksi mausteeksi? Jos elämässä rakkaus on tavoite ja pääruoka koostuu monesta ainesosasta, niin ehkä jotkut ihmiset ovat vain tarkoitettu luomaan tähän hieman säväystä olematta kuitenkaan olennainen osa reseptiä. Pappi on osa hääseremoniaa, mutta maailma on täynnä pappeja, eikä maailma jää kaipaamaan yhtä. Ehkä jotkut ihmiset ovat maisemia toisten polkujen varrella. 

Muistatko kun tapasimme ensimmäisen kerran kun se hauska kaverisi järjesti viina-olympialaisia. Nauroin niin paljon että kaadoin juomat syliini ja sinä olit siellä auttamassa minua. Rakastuimme vähän sen jälkeen. Mitäköhän sille hauskalle tyypille mahtoi tapahtua?

 

Ehkä tämä on vain asioita, mitä meidän pitää vain hyväksiä.

 

Toivottavasti tästä jäi edes kuva muistoksi.