Kroppani tuntuu lämpimältä. Lihaksissani virtaa veri - elämän tulenpunainen voima. Kaadun maahan ja rintani kohoaa raskaan hengitykseni tahtiin. Lasken käteni vasten sydäntä ja tunnen sen uupumattoman sykkeen paitani läpi. Tuuli kulkee ylitseni, pilvet avaruutta vasten painautuvat ja kuu kiertää katseellaan hiljentyvää pimeää maata. Hiljaiset lintujen äänet kuuluvat kaukaisuudesta, pienten hyönteisten surina lakaisee tyynen seesteyden ylleni. Hikipisara valuu rintaani pitkin, kunnes se valahtaa kostean ruohikon sekaan. Vedän sormet hiuksieni läpi ja uppoudun kostean lämpimään iltaan. Maan ikuinen pysähtyneisyys luo kalliomaista vankkumattomuuden tunnetta pehmeän ruohopatjani alla. Sen pysähtynyt hengitys kaikuu minun altani halki mannerlaattojen - läpi koko planeetan. Se antaa minulle rungon, vahvan perusta, josta ammennan sieluni täyteen energiaa. Minä tunnen kuinka taivas kaartuu horisonttiin ja miten kuunvalo luo varjojaan metsien pintaan. Tunnen sudenkorennon liitävän alta taittuneen apilankorren ja aaltojen pärskeen maidonvalkealla hiekkarannalla. Näen merten syvyyksien pimeyden ja hehkuvan Saharan auringon. Suljen silmäni ja maailmankaikkeus tervehtii olemassaolon pientä turistimatkaajaa.

 

Rakastan olla elossa!