Act II

  Olemme jumalten unta, sanon, kun tunnen itseni kovin epätodelliseksi. Jumalat, jotka kiireisen päivän jälkeen kaatuvat sänkyyn, sammuttavan yöpöydällään olevan lampun ja vaipuvat syvään horrokseen. Heidän elämänsä "interlude". Haamujen kaltaiset ideatason olennot, joiden merkitys maailmankaikkeudessa on vaikuttaa subjektiivisella tasolla meidän luojamme yksilölliseen havainnointikykyyn. Vai olemmeko torakoita? Matoja maapallossa, joka myös omenana tunnetaan. Loisia, jotka syömme maailmamme reikiä täyteen vain siksi, ettei valtavat jumalat pysty noukkimaan tätä kyseistä omenaa maailmankaikkeuden puun oksilta, vaan että he valitsisivat jonkun toisen. Sellaisen omenan, jota siellä asuvat madot eivät ole syöneet huonoksi. Meitä verhoaa elämän velvollisuuden raskas harsoside, jota me revimme riekaileiksi ja josta teemme matonkuteita. Matto, mato.
 
Malttamaton Matti Matikainen matkalla maailmalle. Mahdottoman manööverin mieletön mielleyhtymä. Maistakaa Mainilan mainioita HERNEKEITTOJA!
 
Sanahelinän vaikutus paperiin. Onko sekalaisten sekasoppien suoltaminen sittenkään suotavaa?
Onko juotavaa?
 
Katon sineen taivaan, näen sineen taivaan. Katson ulos ikkunasta ja näen ulos ikkunasta. Ikkunan takana on kaikki ikkunan takana. Ikkunan takana olen minä. Ikkunan takana on myös maisema. Jos ikkunan takana olen minä ja ikkunan takana on myös kaikki muut, niin olemmeko me kaikki samassa paikassa? Jos minä sanon, että sinä olet siinä ja jos sinä sanot että minä olen "siinä", niin seisommeko me toistemme hartioiden päällä samassa paikassa? 
 
 
Paikka! Koira pysähtyy. Paikka! Auto jatkaa kulkuaan törmäten kuorma-autoon. Liike loppuu, liike silti jatkuu. Metalli jähmettyy paikalleen, liha liikkuu läpi lasin. Minä lennän. Halki maailmani äsken rajanneiden objektien läpi. Ikkuna, joka ennen rajoitti vaikutusvaltaani, särkyy nyt selkäni takana kun sujahdan sen läpi. Olen kuin lintu. EI EI! Olen kuin lentokone! EI EI! Olen kuin TERÄSMIES! Käsi eteenpäin ojennettuna kohoan taivaaseen. Läpi vastaantulevien puolella ajaneen kuorma-auton, ylitse maantieliikenteen, ohi muutaman kilometrin päässä ajavien ambulanssien. Minä nousen ylös ylös ylös. Ilma on ohutta, mutta TERÄSMIESTÄ se ei haittaa. Minä haistelen ilmaa. Minä haistelen rikoksia. Minä olen ZOMBI TERÄSMIES!
 
 
   Katsokaa, hei katsokaa kun..Mies ei murru! Hän puree hammasta ja taistelee vastaan. Tuska vääntää kättäsi, mutta toinen käsi on vapaana. Vedän Tuskaa turpaan. Se hoipertelee, ottaa pari askelta taaksepäin. Sen tasapaino heittelee sitä puolelta toiselle. Mies sylkee suustaan verta.
 
   "Pistä parastasi senkin saastainen paska", mies uhoaa. Hän on valmis taisteluun. Tuska nappaa taskustaan veitsen.
 
   "It's on", se sihahtaa suustaan ja syöksähtää miestä kohti. Veitsen siluetti piirtää kaaren ilmaan. Mies väistää nopeasti. Sydän hakkaa valtavalla voimalla. Adrenaliini purkautuu. Huuto täyttää ilman kun mies kerää voimaa seuraaviin iskuihinsa. Hän iskee Tuskaa ohimoon. Tuskan aivot poukkoilevat hänen kalloaan vasten ja saa hänen maailmansa pyörimään. Mies iskee oikealla Tuskaa leukaan, vasemmalla murtaa tämän nenän, oikealla muistuttaa miten isku palleaan saa toisen haukkomaan henkeään, vasemmalla samaan paikkaan. Mies menee kumarassa kiinni Tuskan kehoon. Iskut Tuskan nenään saivat kyynelkanavat vuotamaan, joten näkökenttä on hetken poissa pelistä. Isku leukaan ei tehnyt hyvää tasapaino-aistille. Palleaan lyöminen vaikeutti hapenottokykä. Tuska oli lyöty. Enää viimeinen niitti..
 
   Sitten tulit sinä. Juuri voiton hetkellä. Mies kääntyy katsomaan sinua. Olet haudanvakava. Pitelet asetta kädessäsi. Kävelet hoipertelevan Tuskan luokse ja annat aseen hänelle. Kävelet  pois. Selkä miehen suuntaan käännettynä kävelet pois. Tuska ei jätä tilaisuutta käyttämättä.
 
   Katsokaa.
 
   Hei, katsokaa kun,
 
   Mies murtuu.