Tämä kirjoitus sisältää vahvaa kielenkäyttöä ja suurta turhautumista! Painu vittuun jos loukkaannut helposti! (soriii)....

 

Aku Ankka on ollut sydäntäni lähellä aina lapsuudesta tähän päivään asti. Ankkalinnan tarinat olivat ikimuistoisia ja lukemaan oppi tehokkaasti värikkäiden kuvien selaamisen ohessa. Aku Ankasta löytyi kaikki mahdolliset seikkailut etsivä-tarinoista aina sci-fi -genreen saakka, joten jo lapsena olin saanut vaikutteita kaikista kirjallisuuden teemoista mitä vain kuvitella pystyi - sarjakuvien kerronnallisten elementtien kautta tietenkin. Don Rosan "Roope Ankan Elämä ja Teot" on yksi parhaista kirjallisuuden teoksista, jonka mittapuut vetävät vertoja mille tahansa suuren sankarin syntytarinalle. Don Rosa ja Carl Barks eritoten tekivät Aku Ankan parissa Grimmin satuihin verrattavia ajattomia klassikoita, joiden syvät merkitykset lapsia miellyttävän päätarinan alta paljastuessaan antoivat aivan ainutlaatuisia näkökulmia ja henkisiä haasteita jopa varttuneille lukijoille. Carl Barksin elämältä maistuvat lyhyet tarinat loivat tulkinnanvaraista sisältöä hahmojen maailmankuvaan ja heidän ajatusmaailmaan. Filosofiset elementit muistuttivat Muumeissakin esiintyvää jokamiehen pohdintaa, missä simppelit kysymykset ja viattomilta vaikuttavat huomautukset jäävät elämään ja tarjoavat miellyttäviä hetkiä lukijan syventyessä näitä miettimään. Mielikuvituksellisen tarinan alta saattoi esimerkiksi paljastua nykypäivänäkin esiintyviä teemoja, kuten tarinassa "Kun taivaalta satoi rahaa", Carl Barks vuodelta 1951. Tarinassa käsitellään työn filosofiaa fiktiivisen tapahtuman jälkeen, minkä johdosta jokainen Ankkalinnan kansalainen eräänä päivänä rikastuu. Tarina siis vetoaa sekä lapsiin että aikuisiin.

 

Mutta jo riittää! Aku Ankka on nimittäin raiskattu! Kauan siihen tosin meni kun ottaa huomioon miten Akun pukeutuminen miltei huutaa seksuaalista hyväksikäyttöä (Aku Ankalle pitäisi omistaa henkilökohtainen Huoramarssi, missä alaosattomissa marssivat miehet protestoivat yhteiskunnan asettamia alapään piilottamisen normeja).

 

Mutta Tilkkutäkki! *

Aku Ankka on edelleen valtavassa suosiossa ja suomalaiset rakastavat tätä sarjaa! Perustele saatana!

* (Rohkea kirjailija provosoi ja urheasti piiloutuu nimimerkin taakse)

 

Aku Ankan tarinat tekevät selvää vuosittaista sykliä. "Karhukopla parantaa tapansa, mutta tämä olikin juoni ryöstää Roope" tai vanha klassikko "Avaruuden-, Syvänmeren- tai Kadoneen sivilisaation väki aiheuttaa Roopelle taloudellisia tappioita ja tämä on korjattava" ovat vain jäävuoren huippu tässä valtavassa kierrätettyjen tarinoiden kollaasissa, jotka eivät tarjoa veteraanilukijalle kuin uusia kuvia loppuun asti kolutuissa seikkaluissa. Ei. Helvetti. Sentään! Kuinka monta kertaa pitää katsoa kun Hannu menettää onnensa vain saadakseen sen takaisin? Kuinka monta kertaa Aku ja Tulppu ystävystyy vain ollakseen vihollisia jälleen? Kuinka monta kertaa Roope perustaa oman valtion vain huomatakseen, että joutuu palaamaan vanhoihin kuvioihin jälleen? Ihan totta nyt helvetti!

 

...

 

Okei, monissa sarjoissa palataan Status Quoon ja se on ihan fine. Leikitään ajatuksella, että maailma olisikin tämmöinen, aloitetaan tarinan rakentaminen sanomalla "Mitä jos X". Esimerkkejä:

 

"Mitä jos Aku omistaisi Roopen omaisuuden?" (Tehty monesti)

"Mitä jos Akulla olisi Hannun onni?" (Tehty monesti)

"Mitä jos Aku olisi menestyvä jollakin alalla?" (Done done doooooooone!)

 

Ymmärrän ymmärrän. Vuosikymmeniä Aku Ankkaa, keksippä siinä jotain omaperäistä tarinaa. Joo, se ei olekaan se ongelma. Minä jaksaisin lukea kymmenen kertaa tarinan, missä Aku pelastaa Iineksen Isojalalta (näitä on varmaan tusina), mutta en silloin jos kaikki versiot ovat miltei identtisiä! Jokaiseen tarinaan pitäisi löytää oma tulkinta, oma tyyli tai lopputulos. Tarinan pitäisi antaa jotain erilaista aikaisempaan verrattuna, vaikka se sitten palaisikin Status Quoon. Annetaan esimerkki niin en vaikuta täysin sontaa suoltavalta sekopäältä (myöhäistä..?):

 

Esimerkki 1 : Tämä on nähty!

"Aku joutuu vastuuseen Roopen omaisuudesta. Aku tyrii kaiken ja Roope joutuu korjaamaan tilanteen. Aku palaa Roopen palkalliseksi tai tarina päättyy Roopen raivonpurkaukseen."

Esimerkki 2 : Tätä kaivataan!

"Aku joutuu vastuuseen Roopen omaisuudesta ja Roope vastaa Tupun Hupun ja Lupun kasvatuksesta. Roope kokee perheellistä onnea samalla kun Aku tyrii Roopen bisneksiä minkä ehtii. Tilanne palaa normaaliksi Roopen palatessa johtajan paikalle ja lopussa Aku mainitsee miten valtava omaisuus on taakka, joka estää saavuttamasta elämän pieniä iloja. Roope kuvataan pimeässä betoniseinien värittämässä toimistossaan puhumassa puhelimiin ja Akun halatessa mietteliäänä veljenpoikiaan."

 

Noniin, heti kärkeen: Aku Ankassa on jo tarinoita kuten esimerkissä 2 - MUTTA - ne hukkuvat esimerkin 1 kaltaisten massojen alle! Joo, tarvitaan kevyttä tavaraa, ei aina voida pommittaa lukijaa raskailla panoksilla, mutta on se nyt jumalauta jos edes kerran vuodessa löytyisi tarina, joka antaisi vanhojen klassikoiden kaltaista pohdinnan haastetta! 

 

Okei. Tämä rassaa minua suuresti. 

 

Aku Ankan naishahmot ovat stereotyyppisiä bimboja!

 

Ihan oikeasti katsokaa nyt näitä kuvia. Pinkkiä, rusetteja, laukulla lyömistä vailla teon oikeuttavaa motiivia (mikäli se koskaan on oikeutettua). Tämä on täysin mielikuvituksetonta soopaa!

 

Iines on äkkipikainen kontrollifriikki, sekä narsistinen Gold Digger. Hän vaihtaa tarpeen tullen Akusta Hannuun, eikä syyksi tarvita kuin esimerkiksi uusi auto. Vähempikin - Iines raottaa haarojaan sille, joka suostuu viemään hänet hienoon ravintolaan. Tämäkö on naishahmo, johon meidän pitäisi pystyä samaistumaan. Kolmen lapsen yksinhuoltaja-isä tekee minimipalkalla töitä tarjotakseen parasta naiselleen, joka mieluumin panee tämän keikari-serkkua?? Ja kyllä, PANEE! Hannu on maailman onnekkain hanhi. Se kuka sanoo, että tämä onnekas paskiainen ei saisi pesää aina kun haluaa on täysin sekaisin päästään. Ei ihme, että Akua niin vituttaa - hän tietää mitä Hannu pääsee tekemään ravintola-illallisen jälkeen.

 

Heluna on tantta pahinta laatua. Nipottava ja pinnallinen tärkeilevä tantta, joka häpeää junttimaisuutta ja yrittää päteä ylemmistöön hienostuneisuudellaan ja tärkeilevällä asenteellaan. Uskomattoman ärsyttävä ja turhamainen hahmo.

 

Minni on ehkä näistä kolmesta kaikkein neutraalein. Hän ei herätä juuri mielipiteitä puolesta eikä vastaan. Hän on - kuten Mikkikin - kuolettavan tylsä. Esimerkillinen miehensä rinnalla suurimmaksi osaksi seisova naishahmo, joka mielellään joutuu pulaan, jotta Mikki saa jotain motivaatiota ryhtyä sankari-puuhaan. En sanoisi tätä hyväksi käsikirjoittamiseksi, kun paras naishahmo asettuu tukevasti damsel in distress -lokerikkoon.

 

Ei edes puhuta Riitta Hanhesta..ei vaan jaksa..

 

Mummo Ankka on ihan ok.. stereotypinen.. mielikuvitukseton.. mutta ihan ok..

 

Mistä sitten löytyisi hyvä naishahmo? Noh...sanotaan näin että.. 

 

Kultu Kimallus

 

Kultu Kimallus on kimakka ja kunnianhimoinen nainen. Hän ansaitsee elantonsa huijaamalla ja manipuloimalla miehiä haluamallaan tavalla. Hän menee napit vastakkain Roopen kanssa ja näiden kahden välinen suhde saakin merkittävää sisältöä, joka puuttuu nykyisestä Aku Ankasta. 

Kultu kykenee pitämään puolensa kovimpia miehiäkin vastaan, eikä hän tyydy altavastaajan rooliin. Kultu ei myöskään ole pelkkä sydämetön naispaholainen, vaan hänellä on omat heikot hetkensä joiden aikana hänen haavoittuva puolensa on näkyvästi esillä. Kultu ja Roope ovat vahvoja hahmoja, joiden kunnianhimo ja unelmat ohjaavat heidän jokaista liikettään. Tämä yhteinen piirre myös vetää heitä puoleensa ja auttaa heitä täydentämään toisiaan.

 

Johtopäätös:

 

Näin kirjoitetaan toimiva naishahmo!!

 

On äärimmäisen turhauttavaa palata menneisiin tarinoihin ja ihailla kirjoittajien taituruutta ja mielikuvitusta, sillä nykyaikana tarinat ovat vain kalpeita varjoja entisistä. Olen keskittynyt vanhojen tarinoiden parhaisiin (Rosa-Barks), joten toki vanhoissakin lehdissä olivat omat surkeat painoksensa, mutta heillä ei ollut tätä taustamateriaalia silloin! Nykyajan kirjoittajat eivät voi perustella hahmojen geneerisiä luonteenpiirteitä tai tarinoiden kopioimista sillä, ettei hahmojen luonteenpiirteet ja menneisyys olisi establisoitu. 

Aku Ankan tarjoama potentiaali on täysin hukkaan heitetty, eivätkä tuoreet lukijat voi edes kuvitella millaista oli ennen pidellä käsissään uutta Aku Ankka -lehteä. Se ei ollut vain 10 minuutin mentaalinen Ankka-runkkaus "kivat kuvat hehhee punainen rusetti tarkoittaa tyttöhahmoa" -paskaa, vaan se oli mahdollisuus aivan uusiin maailmoihin. Niistä löytyi ennen huumoria, suuria ajatuksia, mielikuvituksellisia hahmoja ja maailmoja. Nykyään lehtiä myydään kun Aku Ankan toimitus päättää kaksi kertaa vuodessa julkaista vanhan Don Rosa jatkosarjan. Jippi-vitun-jee, kun ei osata kopioida ja tehdä uutta, niin kopioidaan vanha tarina uusiin kansiin ja myyntiluvut nousee! 

 

Haistakaa paska Aku Ankan kirjoittajat, jotka ette osaa luoda mitään omaa!

Haistakaa paska Aku Ankan lukijat, jotka ette vaadi kirjailijoita luomaan mitään omaa!

Daan Jippes oli myös kova jätkä, tosin en pitänyt hänen sudenpennuista läheskään niin paljon kun Rosan tai Barksin.

 

Tämä oli tässä! Olo helpottui! Kiitos jos jaksoit loppuun asti <33