Rakastatko minua ikuisesti? Miten julma kysymys. Ikuisuus on pitkä aika ja ihmiset muuttuvat. Olisiko minun pitänyt vain purra hammasta yhteen ja kestää se kaikki. Tiedän että valehtelin. Pitäisihän se sinun jo tietää, että se on ainoa asia jonka osaan tässä elämässä. Ei minua ole tehty pitämään lupauksia, ottamalla kädestä kiinni ja vannomaan ikuista onnea. Muistan sen päivän kuin eilisen vaikka joka päivä rukoilen, että unohtaisin. Sen päivän kun minun taivaani romahti niskaan. Sinä vierelläni uskoin pystyväni ihmeisiin. Sait minut jopa uskomaan itseeni ja siihen, että tälläisessäkin paskassa olisi sittenkin jotain hyvää. Jotain mistä pitää kiinni. Mutta nyt se kaikki on mennyttä - niin kuin sinäkin.


     Kaikki alkoi siitä ihanasta kesästä. Ensimmäinen kesä meidän omassa asunnossamme. Ja sinä, joka et olisi halunnut muuttaa kaupunkiin, olit meistä kahdesta kuitenkin se onnellisempi siellä. Sisustit sen murjun orvokeilla ja sait minut jopa ensimmäisen kuukauden jälkeen kutsumaan sitä kodiksi, ja sinua rakkaaksi. Oli lohduttavaa avata sydämeni toiselle ihmiselle niin pitkästä aikaa. Olin varma, että kohtelisit sitä varoen, mutta nykyään tuo tunne herättää minussa vain kysymyksen: Olisinko edes ansainnut sitä?


     Yöt köyhällä pariskunnalla olivat kylmiä, mutta me painauduimme toisiamme vasten, emmekä koskaan palelleet. Suljettuasi silmäsi tunsin, miten otteesi paitani ympärillä kiristyi ja miten ruumiisi hivuttautui lähemmäs minua. Pitkät ruskeat hiuksesi tuoksuivat taivaallisille ja hellät suudelmasi poistivat kaiken väsymyksen ja murheen harteiltani. Sitten oli niitä päiviä, kun emme nukkuneet lainkaan, vaan pidimme toisistamme kiinni ja puhuimme. En ollut ikinä uskonut pelkkiin puheisiin, mutta sinä herätit minussa niin paljon kaikkea uutta. Ja minä rakastin sitä, niin kuin rakastin sinua. Mutta kuten kaikki unet, tämäkin loppui aikanaan. 


     Se lähti siitä työpaikasta, mikä oli taas niitä asioita, joiden uskoo menevän raiteilleen itsestään kun vain jaksaa odottaa. Muutto uuteen kaupunkiin, perheen perustaminen ja sen elättäminen oli kuitenkin raskasta. Miten mies, joka ei osaa edes itsestään huolehtia, voisi ottaa vastuuta jostakin toisesta. Rakkaus yksin ei tuo ruokaa pöytään, mikä on sääli, sillä juuri mitään muuta minulla ei ollut antaa. Minä oikeasti yritin löytää töitä. Minä yritin, mutta sinä et jaksanut odottaa.


     Niin se sitten tapahtui: me riitelimme. Ja kuten kaikki mitä me yhdessä teimme, me myös riitelimme täysillä. Naapurit valittivat ja vuokraisäntä uhkasi häädöllä. Lasinsirpaleita tarttui jalanpohjiini marssiessani vihaisena ulos baariin. Sinä jäit aina yksin itkemään ja minua ei voinut vähempääkään kiinnostaa. Lopulta koitti se hetki kun oli aika vaihtaa suuntaa. Unohda koko juttu, en jaksa enää yrittää. Jostakin kumman syystä sinä rukoilit minua vielä takaisin, mutta ylpeyttäni ja pelkuruuttani en ottanut sinua enää takaisin. Olin niin itsekäs enkä enää muistanut, että sinulla ei ollut ketään. Ei vanhempia, saati ystäviä. Sukulaiset karttoivat ja se kaikki johtui minusta. 


     Yritit kuulemma löytää töitä ja asuntoa, mutta tuloksetta. Elämä äitipuolesi kotona sai sinut kuulemma rappioitumaan ja aloit käyttämään huumeita. Muistan miten ystäväsi yrittivät saada minut ottamaan sinut takaisin, mutta en koskaan kuunnellut mitä he sanoivat. Kuulin että kyseessä olisi ollut yliannostus, eikä itsemurha, mutta sitä en ole vielä valmis uskomaan. Tiesin heti kun saavuin kotiin ja kuulin vastaajasta viestisi: "Ei verta sinun käsissäsi." Soitto äitipuolellesi ja sain varmistuksen pahimpaan painajaiseeni. Se yö oli minulle helvettiä. 


     En mennyt seuraavana päivänä töihin, enkä koko viikolla. Laitoin oven lukkoon ja suljin kännykän. Uppouduin tuskaani ja kärsin. En kestänyt katsoa kasvojani peilistä, joten hajotin ne kaikki. Halusin tappaa itseni, mutta pelkäsin sitä mikä minua odottaisi. Murhaajat eivät pääse taivaaseen. Olen niin pahoillani. Niin helvetin pahoillani.


     Rakastatko minua ikuisesti? Kyllä, ja toivon yli kaiken, että sinäkin tietäisit sen.