Minua ei ole enää olemassa. Minun kauniin kuvani päälle maalattiin toinen kuva, joka muistuttaa kovasti toisia maalauksia. Alkuperäinen oli kai liian kehno. Liian huono. Sen värimaisema ei ollut kaunis. Sen sanoma oli liian salattu. Mutta tämä uusi on kai sitten paljon parempi. Siinä on upeita värivalintoja ja se herättää paljon kysymyksiä katsojassa - niin kuin kaikki muutkin tämän gallerian maalaukset.

Vieressäni oli joskus taulu, johon oli maalattu laituri. Se lähti rannasti kohti kimaltelevan järven keskustaa. Tikku-ukot sen äärellä leikkivät ja nauttivat kauniista säästä. Lintujen laulu lohdutti mieltäni ja sai minut haaveilemaan. Ei tarvinnut miettiä kulutuskulttuuria, elämän syvintä tarkoitusta, tai ihmisen alkuperää. Se oli viaton, kaunis ja värikäs taulu, jossa auringon reunat olivat ruohonvihreät kun taivaan sininen oli sekoittunut valon keltaiseen.

Mutta koska sinä et ollut niin kuin muut. Ne katsoivat sinua päät kallellaan. Ne näyttivät inhokkaita kasvoja sinulle. Nyrpistivät neniään, pudistivat päitään.

He kantoivat sinut pois. Pois vierestäni. Katosivat oven toiselle puolelle, eikä lintujen laulu enää kaikunut elämässäni. Viereeni tuotiin kasvot. Vakavat kasvot tummalla taustalla. Ne katsoivat suoraan eteenpäin kohti katsojaa. Se haastoi ihmisten kurjuuden omallaan ja siksi siitä pidettiin. Se ei halunnut iloa, sillä ilo olisi vienyt sen oven toiselle puolelle.

Kaipasin kuvaa laiturista. Sen laiskasti väritettyä rantaa, jonka lomasta näkyi alla loistava kangas. Sitten minulle suotiin mahdollisuus. Gallerian katto alkoi vuotamaan. Kimaltelevat vesipisarat putosivat kasvoilleni ja valuessaan alas ne pyyhkivät minusta irti maalia. Loogisen värimaiseman tilalle tuli vanha ja rappeutunut maali, jonka kuluneet värit näkivät päivänvalon niin pitkän ajan jälkeen.

Aamulla minut otettiin alas seinältä. Vanha kuvani oli kuin vastamaalattuna pinnassa ja se uusi oli muuttunut värikkääksi lätäköksi gallerian lattialle. Minut kannettiin ovesta. Minut kannettiin rappusten päähän. Puisen oven takaa löytyi minun uusi kotini. Se oli nuhjuinen ja ahdas huone, jonka seiniä valaisi himmeä hehkulamppu. Minut laitettiin seinää vasten nojaamaan kahden taulun väliin, joista toisesta kuului tuttua ääntä: lintujen laulua.