Jos joku ei sitä vielä tiennyt, niin minä asun maalla. Olen kyntänyt peltoja, kasvattanut sikoja, kaatanut puita ja istuttanut siemeniä. Mikä maanviljelijä on nykyajan termein? Onko hän sivistyksen ulkopuolelle jäänyt puunhalaaja, vanhan liiton mies, joka vastustaa niitä Helsingin herroja oljenkorsi suunpielessä? Onko hän purutupakkaa jyystävä, mielipuolisesti kiroileva ja viinaan taipuva miehenköriläs, joka kulkee likaisissa kengissä ja kuraisissa haalareissa? Minä tiedän, sillä elän heidän keskuudessaan.

Maanviljelijä on huolissaan oleva ihminen. Hän tulee todennäköisesti menneisyydestä, missä hänen isänsä opetti kädestä pitäen miten hommat täällä hoidetaan. Hän muistaa Kekkoset ja Koivistot, Neuvostoliitot ja nälkävuodet. Hän muistaa 90-luvun aikaiset lamat ja miten perhe pitää yhtä heikoista oloista huolimatta. Hän on mies, joka on opetettu tekemään työtä ja arvostamaan sitä. Salkkumiehet ja toimistotyöntekijät ovat kenties tärkeitä jossain määrin, mutta maanviljelijä tietää mikä on elämässä tärkeää: Katto pään päällä ja ruoka. Niillä selvitään hengissä ja ne pitää ensimmäisenä varmistaa.

Maanviljelijä niin kuin mainitsin aiemmin on huolissaan oleva ihminen. Hän ei katso tulevaisuuteen valoisin silmin, vaan hänen ajatuksiaan varjostaa harmaa pilvi. Ammatti - jonka varaan Suomi aikoinaan rakennettiin - on nyt uhattuna, eikä tehtävissä ole juuri mitään. Maalaisjärki on jokaisella maanviljelijällä, eikä heidän arvostelukykyään sumenneta poliitikkojen puheilla. Politiikasta he hakevat sellaista, joka tuntee sen ajan, mitä he itse vieläkin elävät.

Meillä on monenlaisia käsityksiä muista ihmisistä, monenlaisia ennakkoluuloja. Maalla kun asumme, niin emme tapaa päivittäin kaupungissa raatavia toimistotyöntekijöitä, emmekä saa selville sitä, missä maailmassa he elävät. Sama myös toisinpäin. Me kaikki pidämme tärkeinä erilaisia asioita. Joillakin se on rakkaus lähimmäistä kohtaan, toisilla se on isänmaallisuus.

Minusta ei tule maanviljelijää. Minusta tulee toimistotyöntekijä, johonkin kaupunkiin. Saatan silti kerrostalon ikkunastani tuijottaa taivaanrannan taakse laskevaa aurinkoa ja nähdä sieluni silmin, miten lumisesta metsästä ulos kömpii hien ja lian tahrima maanviljelijä kovan työpäivän jälken. Ehkä minä silloin mietin omaa itseäni ja sitä, miten suuri ero meidän välillämme on. Ehkä meidän välillä ei ole suurtakaan eroa. Ehkä me molemmat katsomme aurinkoon ja näemme tulevaisuuden, joka miellyttää meitä kumpaakin.

Isä - arvostan ammattiasi!