"Ala tulla jo! Se on jo melkein kokonaan sininen."
 

     "Tullaan tullaan! Tämän on paras olla vaivan arvoista, sillä jos --", aloitti Töyhtö, mutta joutui keskeyttämään lauseensa kun kuunsirppi muuttui kokonaan siniseksi. Maa alkoi sihisemään kiehuvan teepannun lailla ja kukkula, jonka päälle olimme kavunneet, tärisi kauttaaltaan.

     "Se alkaa", minä sanoin, mutta Töyhtö tuskin kuuli minua. Hänen suunsa oli ammollaan kun hänen silmänsä todistivat ensi kertaa tähtien uudelleensyntymistä. Jumalten Lampi meidän edessämme poreili ja siitä nousi purppuran värisiä kuplia kohti tummaa taivasta. Tähdet avaruudessa muodostivat kuvion, joka minun mielestäni näytti suurelta vaahteralta, jonka oksaan ripustetussa keinussa keinui lapsi. Äiti oli sanonut, että tähtien kuvio on jokaiselle erilainen ja että se ennustaa tulevaisuuden. Aloin miettimään hymyssä suin josko olisin raskaana. 

     Jyrinä maankuoressa yltyi, kun räjähdys Lammessa nostatti valtaisan vesipilarin, jonka huippu syöksyi kohti tähtikuviota. Vesi kasteli hiukseni ja saivat ne kimaltelemaan. Vesipilari jatkoi nousuaan, kunnes päästyään avaruudessa tähtien tasalle, se hajosi jokaiseen ilmansuuntaan pyyhkäisten tähtikuvion mukanaan niin kuin siitepölyn, joka hellästi makaa verhona veden pinnalla.

    Taivas oli nyt ilman tähtiä ja hiljaisuus laskeutui yllemme. Tavan mukaan kaikki ihmiset maapallolla sytyttivät kynttilän palamaan, toivottamaan uudet tähdet tervetulleiksi ja tuomaan valon tähän väliaikaiseen pimeyteen. Sininen kuu aloitti nyt kiertonsa ja samalla se maalasi uudet tähdet uusille paikoilleen. Maailmassa kaikui musiikki ja ihmiset juhlivat. Minä ja Töyhtö kuitenkin istuimme kukkulalla ja katsoimme hiukset kimaltavina uusia tähtiä.

     "Tuo tuossa näyttää hieman ravulta", Töyhtö sanoi ja osoitti vastasyntynyttä tähtikuviota. Hän oli oikeassa.

     Kuun kierrettyä koko taivaan viimeisenkin kolkan, asettui se viimein lepoon horisontin taakse. Sen sininen väri oli hiipunut ja se oli väsynyt, mutta syytä häpeään sillä ei ollut, sillä uusi tähtitaivas oli kaunis.

     "Ehkä kaikkien aikojen paras", minä sanoin Töyhtölle, joka nyökkäsi. Hän oli myös väsynyt, joten suostuin kantamaan hänet reppuselässä. Matka kotiin kestäisi pienen tovin, mutta onneksi valopilkkujen täyttämä taivas valaisisi polkumme aina loppuun saakka.