Mikä on oikein ja mikä on väärin? Mahdoton sanoa! Voimme vain kertoa mikä meidän mielestämme on oikein ja mikä väärin, mutta absoluuttisen vääryyden ja oikeuden määrääminen on täysi mahdottomuus. Onko tämä niin vaikea ymmärtää?

 

On. Minulla nähtävästi. Minulle eettiset kysymykset ovat tärkeitä. En ole viisas, en ole nero. Olen normaali ihminen, joka yrittää keksiä miten toimia oikein. Niin vaatimaton, mutta myös niin valtaisa tavoite. Olen länsimäisen ajattelutavan kasvatti. Uskon, että opetuksessani ja kasvatuksessani on käytetty oikeita oppeja, jotka unohtuvat ihmisluontoon kuuluvien häiritsevien ominaisuuksien kasvattaessa dominanssiaan.

 

Miksi on niin vaikeaa löytää yhteinen sävel näihin asioihin? Eikö häiritseviä luonteenpiirteitä voida havaita ja tehdä ne omistajalleen selväksi niin, että niiden moraalista rakennetta haittaavat vaikutukset saataisiin aisoihin? Miksi meidät on luotu viallisiksi? Miksi emme pysty havaitsemaan toimivaa?

 

Olen humaltunut omasta eettisestä näkemyksestäni. Olen tietoisesti aina oikeassa, julkisesti kuitenkin väitän tiedostavani vääräuskoisuuteni. Olen siis tekopyhä sanan täydessä merkityksessä. Saarnaan siitä, miten ihmisten tulee hyväksyä hyväksymätön ja tyytyä erimielisyyden tyhjään tunteeseen. Toisinaan en pysty siihen. Me teemme päätöksemme perustuen lukemattomiin tekijöihin, mahdottomuus on yrittää löytää kaikki mitkä siihen vaikuttavat, mutta täten on myös mahdottomuus löytää absoluuttista totuutta päätöksentekoon.

 

Allekirjoitanko väittämän? Minä, joka niin saarnaan tästä aiheesta. Länsimainen moraali ei välttämättä ole oikea. Lähimmäisenrakkaus saattaa johtaa harhaan oikealta polulta. Onko oikea polku jonkinlainen ihmisyyden DNA:han kirjoitettu tie, vai turvaudummeko massojen hyväksymiin ohjenuoriin - lakeihin? 

 

En tiedä - ja se tuskastuttaa minua. Olen liian nuori tietämään, eikä ruumini kanna minua tarpeeksi pitkään saadakseni ikinä selville. Ehkä tyydyn rakentamaan oman eettisen näkemykseni niin aukottomaksi, että pystyn perustelemaan sen oikeellisuutta riippumatta vastustukseni lujuudesta. Ehkä se on riittävä tyydyttämään minun janoni oikean polun löytämistä kohtaan. Ehkä jonain päivänä uskon itsekin sen, mistä saarnaan. Tällä hetkellä kuitenkin taistelen näkemykseni oikeellisuudesta. Täydennän sitä tehdäkseni siitä aukottoman. Käyn sotaa ylivoimaista vihollista vastaan ja kuvittelen voittavani - olen tuomittu, mutta kieltäydyn uskomasta siihen.

 

Ehkä palan loppuun valtaisana liekkinä taivaalla. Saatan jopa puhjeta kukkaan näkymättömissä. Mahdollisesti harhailen polulta uusien intressien pariin ja katoan kuin tähti kaukaisessa avaruudessa.

 

Tämä on viallisen koneen vannomaa valetta.