Sanovat että elämä on matka, mutta eivät kerro että se on matka..minne?

 

Ymmärrän elämään sisältöä tuovat asiat, ymmärrän ne hyvin. Olen nähnyt niistä vain kuvia, mutta tiedän miltä ne tuntuvat koskettaa.

Tiedän mikä polku johtaa mihinkin, mutta en tiedä mikä niistä on tarkoitettu minulle.

 

Mikä poistaa kadotuksen?

 

Rakkaus siirtää pelon kohteen pois itsestä ja toiseen. 

Intohimo siirtää ajatukset pois kadotuksesta.

Onnellisuus turruttaa, kunnes se loppuu.

 

Pääsenkö koskaan tyydyttävään paikkaan. Kauanko minulla on aikaa etsiä? Näen sen joka ilta, tunnen sen vielä aamulla. Pelkään pysähtyä.. mitä jos.. miksi Hän ei vastaa.. 

 

Olemme viimeinen kuoleva sukupolvi. Lapsenlapset elävät tietokoneissa. He eivät kuole koskaan. Hautojemme päälle kasataan servereitä. Meidän sielumme ovat viimeiset jotka maatuvat. Olemme liian vanhoja. Synnyimme nähdäksemme luvatun maan, mutta kaadumme sen kynnyksellä. Data voidaan säilöä ja pelastaa, miljoonia vuosia tietoisuutta, seuraava askel evoluutiossa. Liha on tuomittu taipumaan. Kuolema on elämän viimeinen vastustaja. Meidän tehtävä oli ratkoa mysteeri, löytää vastaus. Jokainen sata vuotta vei meitä lähemmäs, kunnes olemme saapuneet tähän pisteeseen.

 

Ehkä siksi Hän ei vastaa.. ehkä me emme vielä merkitse. Taivasta ei ole, sillä ihmisen on tehtävä se rakentaa. Me emme ole niin pitkällä. Jumalaa ei vielä ole. Tämä on vielä osa matkaa ennen kuin Hänet tehdään.

 

Tähtiin käy tie. Koneet halki avaruuden. Onni on ikuinen paratiisi. Poistuu ihmisestä liha, poistuu kipu, poistuu pahuus. 

 

Minua ei voida koskaan pelastaa. Katoan..tämä teksti säilyy minua kauemmin. Nämä sanat löytävät tiensä tulevaisuuteen missä minä en ole. Tällä hetkellä, kun maailmankaikkeudessa on pieni paikka tälle, siellä ei ole paikkaa minulle. 

 

Niin..

 

Onnea matkaan, ystävä. Halki tähtien -- ja ikuisuuteen!